Miten puulajien nimet muodostetaan?

Puilla, kuten muillakin eliöillä, on sekä yleiskielinen että tieteellinen nimi. Yleiskielisiä nimiä käytetään tavanomaisissa arkisissa ja ammatillisissakin yhteyksissä, mutta tieteellisessä kielenkäytössä ja kansainvälisessä kommunikaatiossa tieteelliset nimet tuovat täsmällisyyttä ja varmuutta. Näin varmistetaan, että ymmärretään oikein mistä lajista on kyse, sillä monissa kielissä kasvien omakieliset nimet voivat vaihdella hyvinkin paljon eri puolilla kielialuetta. Kaikilla lajeilla ei myöskään ole yleiskielisiä nimiä, mutta tieteellinen nimi on kaikilla lajeilla, jotka on tieteellisesti kuvattu. Lajien sukulaisuussuhteet käyvät myös yleensä tieteellisistä nimistä ilmi yleiskielisiä nimiä helpommin.

Tieteelliset nimet

Tieteelliset nimet ovat kansainvälisiä, lähinnä latinalaisperäisiä nimiä, jotka lajitasolla koostuvat kahdesta osasta: suvun nimi ja lajimäärite (epiteetti). Esimerkiksi pihta-suvun tieteellinen nimi on Abies, ja saksanpihdan koko tieteellinen nimi on Abies alba. Tieteellisissä nimissä suvun nimi kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella ja lajiepiteetti pienellä. Lajia alempitasoiset yksiköt (taksonit) saavat myös omat tieteelliset nimensä. Tämä taksonitaso osoitetaan nimen eteen laitettavalla merkinnällä. Käytetyt tasot ja merkinnät ylimmästä alimpaan ovat seuraavat: alalaji (subsp., ssp.), muunnos (var.) ja muoto (f.). Esimerkiksi lännenpihdan eteläisen muunnoksen korkkipihdan tieteellinen nimi on Abies lasiocarpa var. arizonica. Tekstissä tieteelliset nimet on tapana kursivoida (ei kuitenkaan taksonitasoa osoittavaa merkintää).

Oman lukunsa muodostavat joistakin lajeista tavattavat hyvinkin lukuisat viljelylajikkeet, jotka voivat olla luontaisesti syntyneitä erikoismuotoja tai tietoisen jalostuksen tuotteita. Tällaisen lajikkeen tieteellinen nimi koostuu lajin nimestä ja sitä seuraavasta yläpilkkujen välissä olevasta lajikenimestä. Esimerkiksi rauduskoivun erään liuskalehtisen muodon, taalainkoivun, nimi merkitään Betula pendula ’ Dalecarlica’.

Auktorit

Tieteellisen nimen täydelliseen esitystapaan kuuluu suvun nimen ja lajimääritteen lisäksi myös lajin kuvaajan eli auktorin nimi (tai nimilyhenne). Tällä tarkoitetaan sitä henkilöä, joka on ensimmäiseksi hyväksyttävällä tavalla esittänyt lajia koskevan kuvauksen. Saksanpihdan tieteellinen nimi kuuluu siis kokonaisuudessaan Abies alba Miller, mistä käy ilmi, että lajin on tällä nimellä ensimmäisen kerran hyväksyttävästi kuvannut Miller. Auktorikuvauksista voi nähdä myös lajin nimeämisen historiaa. Esimerkiksi palsamipihdan tieteellisestä nimestä Abies balsamea (L.) Miller näkyy, että lajin on ensimmäiseksi kuvannut ruotsalainen tieteellisen nimistön luoja Carl von Linné, (tunnetuimpien auktoreiden nimet usein lyhennetään), mutta Miller on myöhemmin tehnyt taksonomisia muutoksia, joiden seurauksena on vasta syntynyt nykyinen tieteellinen nimi.

Auktorinimien yhteydessä oleva merkintä ’ex’ tarkoittaa, että vasta joku toinen henkilö on pätevällä tavalla julkaissut jo aiemmin käytössä olleen tieteellisen nimen. Esimerkiksi kontortamännyn tieteellisen nimen (Pinus contorta Douglas ex Loudon) yhteydessä oleva merkintä tarkoittaa, että Douglas on ensimmäiseksi käyttänyt kyseistä tieteellistä nimeä tämän lajin yhteydessä, mutta vasta Loudon on sen hyväksyttävästi julkaissut. Jos lajia ja sen nimeä on kasvitieteilijöiden toimesta kovin pahoin riepoteltu, auktorinimistä voi kertyä melkoisen pitkä ja hankalakin rimpsu. Niitä ei ole mitään syytä käyttää yleistajuisissa esityksissä, esitetauluissa yms., vaan silloin riittää pelkkä tieteellinen nimi. Sen sijaan varsinaisissa tieteellisissä julkaisuissa on syytä aineiston esittelyn kohdalla mainita täsmällisesti myös auktori.

Yleiskieliset nimet

Monien tavallisten kotoisten lajien yleiskielisissä nimissä käytetään toisinaan tarkennetta, joka erottaa lajin muista saman suvun lajeista tai suvusta yleiskäsitteenä (esim. metsäkuusi, kotipihlaja). Näiden käytön tarkoituksenmukaisuutta voi harkita tilanteen mukaan. Jos sekaannuksen vaaraa ei ole, voi edelleen puhua totuttuun tapaan kuusesta ja pihlajasta.

Suomenkielisten nimien oikeinkirjoituksesta on huomattava, että ne kirjoitetaan virkkeen keskellä aina pienellä alkukirjaimella, vaikka nimi johdettaisiinkin erisnimestä (esim. euroopanmarjakuusi). Lisäksi on huomattava, että suomen kielessä nimet ovat aina yhdyssanoja. Näissä suhteissa käytäntö poikkeaa selvästi englannin kielestä.

Ajantasainen nimistö

Aika ajoin puiden nimissä, sekä yleiskielisissä että tieteellisissä, tapahtuu muutoksia. Tähän on yleensä syynä tutkimuksen osoittamat muutokset lajimäärityksissä ja lajien tai muiden taksonien sukulaissuhteissa. Niinpä esimerkiksi vastikään aiemmin saman lajin alalajeina pidetyt alppi- ja siperiansembra luetaan nykyään omiksi erillisiksi lajeikseen. Tässä yhteydessä suomenkielisiin nimiin ei tullut muutoksia, mutta tieteelliset nimet muuttuivat (esim. Pinus cembra ssp. sibirica → Pinus sibirica). Ajantasaisin nimistötieto löytyy Suomen puu- ja pensaskasvion uusimmasta painoksesta (Väre ym. 2021) ja Suomen lajitietokeskuksen nettisivustolta (laji.fi).

Lähdekirjallisuutta:

Alanko, P. & Räty, E. (toim.) 2004. Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 328. 200 s.

Borzan, Z. 2001. Tree and Shrub names – Latin, Croatian, English, German. Zagreb . Hvartske sume. 485 s.

Väre, H., Saarinen, J., Kurtto, A. & Hämet-Ahti, L (toim.) 2021. Suomen puu- ja pensaskasvio. 3. täysin uudistettu painos. Dendrologian Seuran Julkaisuja 10. 552 s.