VMI Tulokset
Valtakunnan metsien inventointi – VMI – on tilastolliseen otantaan perustuva koko maan ja kaikki metsänomistajaryhmät kattava metsien seurantajärjestelmä. Ensimmäinen inventointi tehtiin 1920-luvulla, seuraavat aluksi harvemmin, ja vuodesta 2004 alkaen yhden inventointikierroksen mittaukset on tehty viiden vuoden välein. Tuoreimman kokonaan mitatun – eli 12. inventoinnin – maastotyöt tehtiin vuosina 2014–2018.
VMI:stä saadaan pelkän maastoaineiston ja taustamateriaalin perusteella koko maan ja maakuntien metsävaratilastot. Kun maastoaineistoon yhdistetään satelliittikuvista saatavaa tietoa, tuloksia voidaan laskea eri menetelmillä myös karttamuotoisena (MVMI) tai tilastoina pienemmille alueille (VMILapa, MVMI Kuntatilastot).
VMI Tulosjulkaisut
VMI:n inventointikierrosten tulosjulkaisuja löydät alla olevista linkeistä:
- VMI12: Forests of Finland 2014–2018 and their development 1921–2018
- VMI11: Suomen metsät 2009–2013 ja niiden kehitys 1921–2013
- VMI10: Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008
VMI Metsätilastot
VMI:n tuloksia julkaistaan vuosittain myös Luken Tilastopalvelussa.
VMI Laskentapalvelu, VMILaPa
Laskentapalvelu on tarkoitettu inventointitulosten laskentaan VMI-koealoista ja aputiedoista alue- ja muuttujavalintojen mukaan. Voit halutessasi tallentaa hakemasi tulokset CSV-muodossa omalle koneellesi ja käyttää aineistoa muissa ohjelmissa.
Laskentapalvelussa löydät lyhyet käyttöohjeet kohdasta ”Ohjeet” sekä kuvauksen laskentamenetelmistä kohdasta ”Dokumentit”.
Siirry palveluun
VMI Laskentapalvelu avautuu uuteen välilehteen klikkaamalla tästä.
Suosittelemme käyttämään selaimena Chromea tai Firefoxia.