Saarnensurma Hymenoscyphus pseudoalbidus

Kuvaus

Saarnensurma ilmenee hyvin monenlaisina oireina, joista kaikki voivat esiintyä myös muista syistä. Siten taudin tunnistaminen pelkästään oireiden perusteella ei ole mahdollista.

Saarnensurman ensimmäisiä oireita ovat mm. tummat kuoliolaikut lehdissä ja lehtiruodeissa, kynnenpainallusta muistuttavat kuoririkot/repeytymät taimien ja nuorien puiden sekä korot vanhempien puiden oksissa ja rungossa. Taudin alkuvaiheessa latvuksesta törröttää yksittäisiä lehdettömiä oksia, joiden määrä vuosittain lisääntyy. Muutaman vuoden kuluttua runkoon syntyy nk. vesioksia korvaamaan kuollutta latvustoa. Näin syntyy tyypillinen saarnensurmaa sairastavan puun ulkonäkö, jossa lehvästö näyttää ikään kuin supistuneen ulkopuolelta sisälle vihreiden lehtien esiintyessä tupsuittain rungon ja suurimpien oksien vieressä. Taimissa tyypillinen oire on alkukesästä kasvuun lähteneiden uusien versojen yhtäkkinen kuolema, jonka seurauksena taimen latvus roikkuu lähes mustaksi muuttuneena ylhäältä alaspäin.

Saarnensurmalle on tyypillistä puiden kunnon suuri vaihtelu vuosittain. Siten yksittäisten saarnien kunnon parantuminen ei tarkoita taudilta paranemista, vaan niiden kunto tulee mitä todennäköisimmin heikkenemään tulevina vuosina. Taudin runtelemassa saarnimetsikössä saattaakin lopulta olla vain muutamia eläviä puita, jotka todennäköisesti ovat perinnöllisesti vastustuskykyisiä taudille. Vanhat, suuret saarnet näyttäisivät olevan kestävämpiä kuin taimet ja nuoret puut erityisesti silloin, kun ne ovat muista saarnista eristyksissä esimerkiksi maalaistalojen pihoilla.

Vieraslaji

Tautiepidemian puhkeamisen syy 1990-luvun puolivälissä Itä-Euroopassa liittyy uuden, itäaasialaisen sienen leviämisestä alueelle todennäköisesti Neuvostoliiton sisäisen kasvikaupan mukana. Sieltä se on levinnyt omin avuin siten, että sieni oli vuonna 2010 raportoitu jo 22 Euroopan maasta.  Suomessa saarnensurma havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Tuusulassa ja uusia havaintoja on tehty sen jälkeen saarnen luontaisella leviämisalueella eteläisessä Suomessa. Kyseessä on siten erittäin haitallinen vieraslaji Euroopassa.

Lisääntyminen ja leviäminen

Saarnensurma lisääntyy sekä suvullisten, että kasvullisten itiöiden avulla. Taudin leviämisen kannalta keskeisiä ovat suvulliset koteloitiöt, jotka kehittyvät kesällä edellisen syksyn pudonneiden lehtien ja lehtiruotien pinnalle kasvaviin pieniin itiöemiin. Niistä ne leviävät ilmavirtausten mukana lähistöllä oleviin puihin aiheuttaen runsaasti uusia tartuntoja. Suvuttomat itiöt levittävät sientä lähinnä puiden rungon ja oksien välillä lisäten kussakin puussa erillisinä esiintyvien tartuntojen määrää.

Torjunta

Saarnensurmalle ei ole varsinaisia torjuntakeinoja. Jokakesäistä sienten tartuntaa voi vähentää pihamailla lakaisemalla ja hävittämällä syksyllä varisseet lehdet pois. Pidemmällä aikavälillä toiveita lisää saarnipopulaatioissa esiintyvä perinnöllinen kestävyys tautia vastaan. Mikäli tämä koskee myös suomalaista saarnea, on saarnensurman kestävyyden lisääntyminen luonnonvalinnan kautta mahdollista. Tällaista kehitystä on yritetty edistää Lukessa perustamalla saarniviljelmä, johon on istutettu useista taudin runtelemista metsiköistä kerätyistä terveen näköisten puiden siemenistä kasvatettuja taimia yhdelle kasvupaikalle.

Muuta

Euroopassa esiintyy saarnensurman lähisukulainen (Hymenoscyphus albidus), jonka elinkierto on hyvin samantapainen kuin taudinaiheuttajalla, mutta joka ei aiheuta saarnelle sairauksia. Saarnensurmaisissa puissa esiintyy usein seurannaistuhona puuainesta lahottavaa mesisientä, jonka rihmastojänteitä saattaa olla runsaasti sairastuneissa puissa.  Itäaasialaiset saarnilajit ovat saarnensurmalle varsin kestäviä. Sen sijaan amerikkalaiset saarnilajit ovat eurooppalaisten sukulaistensa tavoin sienen aiheuttamalla taudille hyvin alttiita.