Aitomonikirjaaja Polygraphus poligraphus
Kuvaus
Aitomonikirjaaja on tumma himmeiden suomujen peittämä kaarnakuoriainen, jonka syömäkuvio on tähtimäinen. Se elää pääasiassa kuusen rungolla ja oksissa kaarnan sisällä. Vain toukkakäytävien päät ulottuvat nilaan saakka. Kun puun kuori myöhemmin irtoaa, näkyy puun pinnalla vain emokäytävien osia ja toukkakäytäviä. Aitomonikirjaaja on vahingollinen puiden kuivattaja. Sen tuhot ovat kuitenkin usein pienialaisia. Aitomonikirjaaja on primaarinen tuhonaiheuttaja, eli se pystyy iskeytymään täysin terveisiin pystypuihin. Useimmiten se iskeytyy kuitenkin heikentyneisiin pystypuihin, harvemmin tuulenkaatoihin. Lajia voi olla koko puun pituudelta. Aitomonikirjaaja on levinnyt koko maahan, ja on yleinen Etelä-Suomessa käyden pohjoista kohti mentäessä harvinaisemmaksi.
Lisääntyminen ja leviäminen
Aitomonikirjaaja parveilee, iskeytyy puihin ja munii heinä-elokuussa. Se ei yleensä ehdi aikuistua samana kesänä, vaan talvehtii toukka- ja koteloasteella ja aikuistuu seuraavana kesänä. Koska parveiluajoissa esiintyy epäsäännöllisyyttä, osa monikirjaajista ehtii aikuistua jo syksyllä. Nämä yksilöt talvehtivat aikuisina.
Tuhot
Aitomonikirjaaja iskeytyy heikentyneisiin pystypuihin, joskus myös terveisiin puihin. Se suosii miltei yksinomaan kuusia, mutta lajia on tavattu myös männyltä ja muilta havupuilta. Aitomonikirjaaja on kangasmailla yleisempi kuin esim. korvissa.
Aitomonikirjaaja elää sekä oksissa että rungossa. Toisinaan se toukkineen kuivattaa puuta useita vuosia edeten latvasta alaspäin. Puun kuoltua monikirjaajat siirtyvät lähipuihin, jolloin metsään syntyy pieniä aukkoja.
Laji tekee tähtimäisen syömäkuvion kuusen kaarnaan. Syömäkuviot sijaitsevat pääasiallisesti kuoressa, joka tarttuu tiukasti puuhun kiinni. Toukkakäytävien päät ulottuvat nilaan saakka. Aitomonikirjaajan toukkien syönti vähentää puun nestevirtauksia ja saa runsaana tai useina vuosina jatkuessaan aikaan puun kuivumisen.
Torjunta
Laji on vahingollinen etenkin kuusien kuivattaja. Pesäpuustaan monikirjaajat siirtyvät joukoittain lähiympäristön puihin. Monikirjaajan aiheuttamat tuhot ovat kuitenkin useimmiten pienialaisia. Tikat paljastavat talvella useasti talvehtivien monikirjaajien muuten vaikeasti havaittavissa olevat syömäkuviot. Jos toukkia vielä löytyy kaarnan alta, kuuset kannattaa korjata kuoriaisten lähikuusiin leviämisen estämiseksi.