Härmäsienet Erysiphaceae
Tammenhärmä
Härmät ovat kotelosienten aiheuttamia tauteja lehtipuilla, jotka tunnistaa nimensä mukaisesti härmämäisestä kasvustosta lehtien pinnalla.
Kuva: Antti Pouttu (Tampere)
Vaahteranhärmä
Härmäsienilajeja on paljon ja suurin osa niistä on erikoistunut loisimaan tietyillä isäntäkasveilla tai -suvuilla.
Kuva: Antti Pouttu (Tampere)
Vaahteranhärmä
Lehtien lisäksi härmät voivat vioittaa nuoria versoja.
Kuva: Antti Pouttu (Tampere)
Vaahteranhärmä
Kuvassa vasemmanpuoleinen vaahtera on herkempi härmälle ja varistaa härmäisinä vuosina lehtensä ennen oikeanpuoleista vaahteraa, joka on kasvanut nopeammin.
Kuva: Antti Pouttu (Tampere)
Vaahteranhärmä
Härmäsienen vaaleaa kasvustoa ja tummia pistemäisiä kotelopulloja vaahteran lehdellä
Kuva: Antti Pouttu
Kuvaus
Härmäsienilajeja ovat mm. lepänhärmä (Phyllactinia suffulta var. alni), Härmäisiä lehtiä tavataan varsinkin viileinä ja sateisina kesinä, jolloin ne ovat poikkeuksellisen huomiota herättäviä. Toisaalta voi mennä useampi kesä, joina tautia on vaikea löytää puilta.
Härmäsienet pystyvät elämään vain elävässä solukossa. Ne loisivat liki 10 000 koppisiemenisellä kasvilajilla. Suomen luonnossa puiden lehdillä yleisimmät härmät ovat lepän-, pajun-, tammen- ja vaahteranhärmä. Vaalea härmä lehdillä ja puutumattomissa osissa kasvia muodostuu sienen itiöivästä rihmastosta. Sienen kotelopullot näkyvät lehdillä mustina pisteinä alueilla, joista tartunta on alkanut ja joilla lehti alkaa jo kuivettua. Tartunta näivettää lehdet ja haittaa kasvin yhteyttämistä, saa lehdet irtoamaan etuajassa ja saattaa häiritä talveentumista.
vaahteranhärmä (Sawadaea tulasnei), ja pajunhärmä (Erysiphe adunca). Tammilla härmää aiheuttaa useampi laji: Erysiphe alphitoides, E. hypophylla, E. quercicola ja Phyllactinia guttata, mutta varmuutta siitä, esiintyykö meillä kaikkia lajeja, ei ole.
Lisääntyminen ja leviäminen
Härmät talvehtivat joko rihmastona silmuissa tai suvullisena asteena, joka muodostuu lehdille ennen vallatun solukon kuivumista. Sieni leviää sekä suvullisten että suvuttomien itiöiden välityksellä. Tartunta vaatii 76-96 % kosteuden, vaikka suvuttomat itiöt pystyvät itämään ilman ulkopuolista vettä. Härmät pystyvät elämään vain elävässä solukossa ja saavat ravintonsa tunkemalla lehtien solukkoon haustorioita, jotka ovat erikoistuneet tähän tehtävään. Lehtien pintaan muodostuu rihmastoa ja syntyy itiömassaa, joka leviää helposti tuulen mukana. Härmät eivät varsinaisesti tapa valtaamaansa solukkoa, mutta lehdet näivettyvät, kun ravinto loppuu. Vielä kasvussa olevat lehdet ovat herkempiä saamaan tartunnan. Saman kasvilajin eri lajikkeiden härmänkestävyys vaihtelee.
Tuhot
Sateisen ja viileän kesän aikana härmätartunta on todennäköisempi kuin lämpimän ja kuivan sään vallitessa. Suvuton aste kuitenkin kasvaa ja tuottaa itiöitä runsaasti, kun sää on lämmin eikä sada. Tämän ristiriidan takia taudin puhkeamisen ennustaminen on vaikeaa.
Tartunta näivettää lehdet ja haittaa kasvin yhteyttämistä, saa lehdet irtoamaan etuajassa ja saattaa häiritä talveentumista. Taimitarhoja lukuun ottamatta vahingot ovat vähäisiä, vaikka pahoina härmävuosina ihmiset ovat huolissaan lehtien ulkonäön takia.
Torjunta
Taimitarhoilla varsinkin tammia ja vaahteroita kasvatettaessa torjunta voi olla tarpeellista. Saman kasvilajin eri lajikkeiden alttius vaihtelee ja kestävien lajikkeiden käyttö on paras torjuntakeino.