Hirvi Alces alces

Yleiskuvaus

Kuvaus

Hirvi on varttuneiden havu- ja lehtipuutaimikoidemme merkittävin tuhoeläin. Hirvikannan koko vaikuttaa eniten hirvituhojen runsauteen. Hirvikanta on vaihdellut maassamme suuresti vuosien mittaan. Vuosisadan alusta 1950-luvulle hirvi oli harvalukuinen metsiemme asukki. Hirvikanta lähti 1960-luvun alussa kasvuun rauhoitusten sekä lisääntyneen metsänuudistamisen ansiosta. Kanta taantui kuitenkin muutamaksi vuodeksi 1960-luvun lopulla. Hirvi oli rauhoitettu vuosina 1969-71. Tämän jälkeen hirvikanta jatkoi kasvuaan aina 1980-luvun alkuun, jolloin talvikanta oli lähes 100 000 yksilöä. Talvella 1999-2000 koko maan hirvikannaksi arvioitiin 100 000 ja 2001-02 120 000 yksilöä. Tästä hirvikanta on 2000-luvun kuluessa laskenut ja talvikanta-arvio 2011-12 oli 85 000 yksilöä.

Hirvet aiheuttavat pahimpia tuhoja männyn- ja koivuntaimikoissa usein keski- ja kevättalvella, mutta ne syövät sekä männyn että etenkin lehtipuuntaimia myös kesällä ja syksyllä. Toistuvat tuhot voivat tehdä taimikosta kehityskelvottoman. Hyvin sulavat lehtipuut ovat hirvelle parasta ravintoa. Määrän ratkaistessa on mänty kuitenkin tärkeintä talviravintoa, kun taas kesällä etusijalla on rauduskoivu. Hirvien levinneisyysalue kattaa koko maan.

Tuhojen esiintyminen

Tuhokohteet

Vakavimmat hirvien aiheuttamat tuhot kohdistuvat lehtipuiden ja männyn taimiin, joiden pituus on 1-3 m, mutta tuhoja ilmenee myös tätä pienemmissä taimikoissa. Hirven talviravinnossa suosituimpia kotimaisista puulajeista ovat pihlaja, pajut, haapa ja kataja ennen koivua ja mäntyä. Rauduskoivu on suositumpi ravintokasvi kuin hieskoivu. Leppää ja kuusta hirvi syö harvoin. Myös useimmat jalot lehtipuut sekä ulkomaiset puulajit, kuten lehtikuusi, kelpaavat hirville.

Tuhon eteneminen

Hirvivahingoille on tyypillistä, että ne toistuvat samassa taimikossa vuosittain. Pahimmassa tapauksessa toistuvat tuhot tekevät taimikosta kehityskelvottoman.

Vaikutus puuhun

Hirvet katkovat oksia ja latvakasvaimia sekä ohuimpien puiden päärankoja. Näistä seuraa kasvutappioita ja laatuvikoja. Sivuoksien syönti ja lehtien riipiminen voi kuivattaa latvakasvaimen. Kookkaidenkin haapojen sekä nuorten havupuiden kuoren vioittaminen syömällä aiheuttaa pysyviä runkovikoja. Vähäisempää vahinkoa syntyy sarvia hankaamalla ja nuorimpia taimia tallaamalla.

Samankaltaiset tuhot

Muiden hirvieläinten (valkohäntäkauris ja metsäkauris) aiheuttamat tuhot. Poron aiheuttamat tuhot.

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

Vahingot metsätaloudessa

Hirvi on merkittävin vakiintuneiden taimikoiden tuhonaiheuttaja. Suurimmat taloudelliset vahingot hirvet aiheuttavat männyn ja koivuntaimikoissa, joiden pituus on 1-3 metrin välillä. Seurauksena on kasvunmenetyksiä ja laatuvikoja puustossa. Pahimmassa tapauksessa taimikko vioittuu kehityskelvottomaksi.

Valtakunnan metsien inventoinneissa hirvien aiheuttamien tuhojen määrä on kasvanut VMI8:sta (1986-1994) VMI10:een (2004-2008). VMI10:ssä hirvituhoja havaittiin kaikkiaan koko maan taimikoissa 741 000 hehtaarilla, mikä vastaa 19 prosenttia taimikkoalasta. Laatua alentavia hirvituhoja oli 447 700 hehtaarilla eli 12 prosentilla koko taimikoiden pinta-alasta. Yksityismaiden hirvivahinkoja korvataan hirven pyyntilupamaksuista saatavilla varoilla. Näiden korvausten määrät ovat 2001-2011 vaihdelleet 1,6-5,4 milj. euron välillä ja korvausmäärä on keskimäärin ollut 3,3 milj. euroa vuodessa. Korvattujen vahinkoalojen pinta-ala on 2001-2011 vaihdellut välillä 3 000-11 600 ha ja keskimäärin korvausala on ollut 6 500 ha vuodessa.

Tuhoriskin arviointi

Hirvien aiheuttamien tuhojen määrä riippuu olennaisesti hirvikannan suuruudesta. Hirvikannan keskittyminen talviaikaan voi kuitenkin aiheuttaa tuho-ongelmia myös alhaisilla kannan tasoilla. Tuhon kohteeksi joutuvat useimmin pienialaiset varttuneiden metsien ympäröimät taimikot, jotka sijaitsevat rauhallisilla alueilla. Ylitiheä etukasvuinen lehtipuuvesakko lisää tuhoriskiä männyntaimikoissa.

Torjuntamenetelmät

Metsästyksen avulla hirvikanta on haluttaessa täysin hallittavissa. Nykyinen hirvikantamme on suunnitelmallisen maa- ja metsätalous-, liikenne- sekä metsästyspoliittisen säätelyn alainen kompromissi.

Tiheät ja hyvin hoidetut taimikot kestävät parhaiten hirviä, joten kylvön ja luontaisen uudistamisen mahdollisuudet tulisi käyttää hyväksi niille soveltuvilla kohteilla. Tuhoja vähentää liiallisen, kasvatettavia taimia haittaavan lehtipuuvesakon poistaminen, joten varhaisperkaus on myös hirvivahinkoriskin vähentämiseksi tärkeä toimenpide. Ongelma-alueilla kasvatettava taimikko kannattaa pitää mahdollisimman tiheänä noin 5 metrin pituusvaiheeseen asti. Myös välttämällä hyvin kelpaavan ravinnon turhaa perkaamista esimerkiksi kuusen taimikoissa pystytään vähentämään tuhoriskiä alttiimmissa kohteissa toisaalla.

Syönninestoainekäsittelyllä pystytään taimikohtaisesti ehkäisemään tuhoja. Suojattavan taimen ylimmät kasvaimet on käsiteltävä karkoteaineella. Taimikosta kannattaa käsitellä vain ensiharvennuksen jälkeen kasvatettaviksi tarkoitetut taimet. Käsittely on toistettava joka vuosi, kunnes taimet ovat yli kolmimetrisiä. Taimien latvoihin voi asettaa myös syöntiä ehkäiseviä muovisia suojia.

Aitaamalla tuhoalttiit taimikot saadaan tehokas suoja hirvituhoja vastaan. Paukkulaitteet, lippusiimat ja esim. pelättimet antavat vain väliaikaisen suojan hirviä vastaan, sillä hirvet tottuvat näihin pelotteisiin suhteellisen pian. Nuolukivien sijoittelulla voidaan lisäksi ohjata hirvien ravinnonkäyttöä tuhoille alttiin vaiheen ylittäneisiin taimikoihin tai esim. voimalinjoille ja talvisille hakkuualoille.