Isohavukirva Sacchiphantes abietis

Kuvaus

Suomessa on metsätuholaisina kaksi havukirvalajia, iso- ja pikkuhavukirva. Havukirvat ovat vihertäviä, siivettömiä tai siivellisiä kirvoja. Ne aiheuttavat kuusenoksiin käpymäisiä äkämiä. Äkämät tunnistaa koon ja värin perusteella. Havukirvojen elinkierto on monimutkainen. Pidemmissä elinkierroissa havukirvat käyttävät isäntäkasvina myös lehtikuusta. Kirvojen runsas esiintyminen voi taimikoissa, puistopuilla ja joulukuusiviljelmillä aiheuttaa esteettistä haittaa. Lajia on koko maassa. Lehtikuuset kärsivät havukirvoista etenkin Pohjois-Suomessa.

Lisääntyminen ja leviäminen

Havukirvoilla on viisi pääsukupolvea, joilla aikuisten kirvojen nimet ovat kantaemo, siivekäs muuttokirva, siirtolaisemo, siivellinen paluukirva sekä aviolliset kirvat. Havukirvojen elinkierto on kaksijakoinen, joista toinen, pidempi, kulkee lehtikuusen kautta. Lyhyemmässä elinkierrossa havukirvat lisääntyvät suvuttomasti. Tällöin ne pysyttelevät koko ajan kuusella.

Siivettömät, aviolliset kirvat parittelevat kuusella. Niiden jälkeläisistä syntyy kantaemoja, jotka munivat kuusen versojen tyville varhain keväällä. Kantaemojen imennän seurauksena verson neulasten tyvillä alkaa tapahtua kasvunmuutoksia ja äkämä alkaa kehittyä.

Munista kehittyneet toukat kaivautuvat äkämän suomujen väliin ja alkavat imeä nesteitä versosta. Syksyllä äkämien kammiot avautuvat ja toukista kehittyneet siivelliset kirvat poistuvat. Äkämät ruskettuvat ja kovettuvat.

Lyhyemmässä havukirvojen elinkierrossa siivekkäät kirvat eivät siirry lehtikuuseen, vaan jäävät joko samaan puuhun tai lentävät johonkin läheiseen kuuseen, johon ne seuraavana keväänä laskevat munansa. Näin havukirvat voivat lisääntyä suvuttomasti seuduilla, joilla ei ole lehtikuusia.

Pidemmässä elinkierrossa siivekkäät havukirvat, eli muuttokirvat, siirtyvät lehtikuuselle. Niiden jälkeläisistä kehittyy seuraavana keväänä siirtolaisemoja. Siirtolaisemojen jälkeläisistä kehittyy siivellisiä paluukirvoja, joiden jälkeläisistä jälleen kuusella aviollisia kirvakoiraita ja -naaraita. Lehtikuusella havukirvat eivät muodosta äkämiä, vaan kirvat kehittyvät puun oksien ja rungon kuoren sekä erittämänsä valkean vahakerroksen suojissa.

Tuhot

Isohavukirva vaivaa kuusia ja lehtikuusia taimikoista aina täysikasvuisiin puihin asti.

Kuusen verso, johon isohavukirva on iskeytynyt, kuolee pahimmassa tapauksessa kirvan iskeytymistä seuraavana syksynä. Havukirvat elävät usein lehtikuusessa vuodesta toiseen, jolloin puu saattaa lopulta kuolla.

Isohavukirva imee kuusen versosta nesteitä ja laskee siihen 100-150 munaa. Verson kasvu alkaa hidastua, neulaset paisuvat tyvestään ja jäävät lähelle toisiaan. Verson kantaan alkaa näin syntyä äkämämuodostuma, joka on n. 3 cm pituinen ja 2 cm:n paksuinen. Äkämämuodostuma muistuttaa pientä käpyä tai ananasta. Useimmiten äkämä ympäröi koko verson tyven. Joskus se on kuitenkin vain toispuoleinen. Jos äkämä ympäröi koko verson, verso kuolee syksyllä kirvojen poistuttua äkämästä. Havukirvat imevät lehtikuusen neulasia, jotka kellastuvat ja taipuvat mutkalle. Puu voi menettää huomattavan osan neulasistaan.

Isohavukirvan aiheuttamat vahingot ovat metsätaloudellisesti merkityksettömiä. Joulukuusiviljelmillä havukirva saa aikaan taloudellisia menetyksiä, koska sen tekemien äkämien katsotaan alentavan joulukuusien arvoa. Havukirvat aiheuttavat lehtikuusella kasvunmenetyksiä sekä yksittäisten puiden kuolemista.

Kasvupaikkatekijät ja puiden alkuperä vaikuttavat tuhoalttiuteen. Metsätaloudellisessa mielessä tuhoriski on olematon.

Torjunta

Tuhoja ei ole yleensä aihetta torjua. Koska isohavukirvojen pidempi elinkierto kulkee lehtikuusen kautta, kuusiaitoja tulisi välttää sellaisten taimitarhojen läheisyydessä, joilla kasvatetaan lehtikuusia. Taimitarhoilla havukirvoja on mahdollista torjua tarkoitukseen hyväksytyillä torjunta-aineilla.