Kirjanpainaja Ips typographus

Muita nimiä: European spruce bark beetle, 8-toothed spruce bark beetle

Kuvaus

Kirjanpainajat (kirjanpainaja, pikkukirjanpainaja ja kiiltokirjanpainaja) ovat tummia noin puolen senttimetrin mittaisia kaarnakuoriaisia. Kirjanpainaja iskeytyy varttuneiden kuusten paksun kuoren alle. Pikkukirjanpainaja ja kiiltokirjanpainaja elävät ohuen kaarnan alla, yleensä pienempien kuusten latvuksissa. Kirjanpainajat ovat taloudellisesti merkittävin kuusta vioittava tuholaissuku, ja varsinainen kirjanpainaja on suvun lajeista vahingollisin. Keski-Euroopassa, Norjassa ja Ruotsissa myrskytuhojen jälkeiset kirjanpainajien joukkolisääntymiset ovat aiheuttaneet merkittäviä metsätaloudellisia tappioita. Laji on yleinen koko Suomessa, mutta vähälukuinen pohjoisessa.

Lisääntyminen ja leviäminen

Kirjanpainajat lentävät touko – kesäkuussa ilman lämpötilan ylitettyä + 18 – 20 °C ja maan lämpötilan kohottua + 9 – 12 °C:een. Kirjanpainajalla syntyi lämpiminä kesinä 2010 ja 2011 aiemmasta poiketen toinen sukupolvi Etelä-Suomessa. Kirjanpainaja käyttää ravinnokseen tuoretta kuusipuutavaraa, mutta laji voi runsaana esiintyessään myös iskeytyä eläviin kuusiin tappaen ne. Kirjanpainajan mukanaan kuljettamat sinistäjäsienet aiheuttavat värivikaa ja osallistuvat puun tappamiseen. Koiraat iskeytyvät paksun kaarnan alle, jonne ne kemiallisia houkutinaineita, feromoneja, erittämällä houkuttelevat naaraita. Kahdesta neljään naarasta löytää tiensä koiraan luokse pariutumiskammioon. Jokainen naaras kaivertaa oman emokäytävänsä puun pituussuuntaan. Naaraat laskevat munansa emokäytävän reunoille. Käytävistä järsitty ruskea puru poistetaan pariutumiskammion kohdalla olevasta sisäänmenoaukosta ulos.

Munista kuoriutuvat valkeat, jalattomat, ruskeapäiset toukat kaivavat jokainen nilaan oman käytävänsä. Toukat nakertavat käytävät toisistaan erilleen. Jos kaarnan alle on lisääntymismateriaalin puutteessa ahtautunut liikaa naaraita, toukkien ravintosyönnille ei jää riittävästi tilaa, jolloin toukat joko syövät toisiaan tai nääntyvät nälkään. Elintilan riittäessä toukat koteloituvat, ja lyhyen koteloitumisajan kuluttua koteloista kuoriutuvat aikuiset.

Koteloista kuoriutuneet aikuiset jatkavat vielä jonkin aikaa syöntiään kuoren alla nakertaen usein toukkien kaivertamien käytävien välisen nilan murusiksi. Suurin osa aikuisista poistuu kuoren alta heinäkuun lopussa tai elokuun alussa ja talvehtii karikkeessa. Pieni osa aikuisista jää talvehtimaan puun tyvikaarnan alle.

Tuhot

Kirjanpainajat lisääntyvät heikentyneissä pystypuissa, tuulenkaadoissa, lumenmurroissa sekä tuoreessa kuusipuutavarassa. Jos kirjanpainajia on paljon, ne kykenevät joukkovoimansa turvin iskeytymään myös täysin terveisiin puihin. Kirjanpainajat iskeytyvät useimmiten valoisilla paikoilla oleviin kuusiin, esim. hakkuuaukkojen reunapuihin.

Kirjanpainajat alkavat lisääntyä, kun sopivaa tuoretta lisääntymismateriaalia tulee tarjolle, esim. myrskyn, lumituhojen tai viivästyneen puutavaran korjuun seurauksena. Runsastuttuaan kuoriaiset kykenevät joukkovoimansa turvin iskeytymään yhä terveempiin puihin. Tuhot voivat edetä säännöllisenä rintamana jo vaurioituneen metsänreunan ympärillä tai pesäkkeittäin kuusikon sisällä. Tuhot voivat jatkua ja laajeta useita vuosia, ellei asiaan puututa.

Kirjanpainajien ja niiden toukkien kaivamat syömäkuviot katkaisevat puun nilakerroksen nestevirtaukset, jolloin latvuksen ravinteiden saanti heikkenee ja puu alkaa hiljalleen kuivua. Syömäkuvioiden yltäessä rungon ympäri puu kuolee. Toukkien ja niistä kehittyvien aikuisten syönti nilassa saa myöhemmin aikaan kuoren irtoamisen puusta. Kirjanpainajat kuljettavat mukanaan puuhun sinistäjäsieniä, jotka haittaavat veden ja ravinteiden kuljetusta ja aiheuttavat puutavaran pilaantumista.

Kirjanpainajat ovat kuusen pahimpia hyönteistuholaisia. Tuhoalueet ovat olleet Suomessa yleensä pieniä, mutta pahimmillaan kirjanpainaja voi tappaa metsiä laajoiltakin alueilta. Vuonna 1911 sattuneen myrskytuhon seurauksena kirjanpainajat tappoivat vuoteen 1917 mennessä 80 000 m³ lähialueiden kuusikoita. Etelä-Ruotsissa vuoden 2005 myrskytuhojen jälkeen kirjanpainajatuhot ovat kuivattaneet noin 4 miljoonaa m³ kuusikoita. Laajoista myrskytuhoja seuranneista kirjanpainajaepidemioista on useita esimerkkejä myös Keski-Euroopasta ja Venäjältä. Suomessa kirjanpainajien tuhot ovat lisääntyneet merkittävästi 2000-luvun lämpimien kesien ja lisääntyneiden tuulituhojen takia.

Torjunta

Kirjanpainajien lisääntymisriski on suuri, kun tuoretta lisääntymismateriaalia on runsaasti tarjolla. Myrskytuhot, tulvat, lumituhot sekä kuivuus heikentävät puita ja altistavat niitä myös kirjanpainajatuhoille. Yksittäiset tuulenkaadot ja lumenmurrot eivät muodostu vielä uhkatekijäksi, mutta jos näitä kuusia on yli 10 % runkoluvusta tai yli 20 puun ryhmiä, tulee ne korjata pois metsästä.

Hakkuuaukeiden etelän ja lännen vastaiset kuusikkoiset reunat, ovat alttiita kirjanpainajien hyökkäykselle. Ennusteiden tekemistä varten kirjanpainajien runsautta arvioidaan houkutinaine-, eli feromonipyydysten, avulla.

Puutavaran pois kuljetus

Tuore kuorellinen kuusipuutavara, tuulenkaadot sekä lumenmurrot, on kuljetettava pois metsästä annettujen määräaikojen puitteissa. Metsätuholaki velvoittaa poistamaan 1.9. – 31.5. hakatun kuorellisen kuusipuutavaran sekä muulla tavalla vioittuneet kuuset 10 kiintokuutiometriä/ha ylittävältä osalta eteläisimmässä Suomessa 15.7., muualla Etelä-Suomessa 24.7. ja Pohjois-Suomessa 15.8. mennessä. Kuluvan vuoden kesäkuun 1 päivän ja elokuun 31 päivän välisenä aikana kaadettu kuusipuutavara on kuljetettava pois metsästä eteläisimmässä Suomessa 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä. Tarkemmat aluerajat ovat asetuksessa.

Torjuntamenetelmät

Mikäli kuusipuutavaraa ei ole mahdollista kuljettaa pois tai kyseessä on pysyväisluontoinen varastopaikka, puutavara tulisi kuoria, peittää, sadettaa jatkuvasti kahden kuukauden ajan kesäkuun alusta lähtien tai käsitellä torjunta-aineilla. Tarkemmat tiedot puutavaran varastointiin liittyvistä velvoitteista löytyvät Metsätuholaista sekä siihen liittyvästä asetuksesta.

Kirjanpainajan torjunnassa voidaan käyttää feromonipyydyksiä ja pyyntipuita. Pyyntipuulla tarkoitetaan kuusitukkia, joka katkaistaan pölkyiksi, joihin puolestaan kiinnitetään hyönteisiä houkutteleva feromoni. Pyydykset tai pyyntipuut asennetaan tuoreille hakkuuaukoille ennen kirjanpainajan parveilua toukokuun alussa. Ne on sijoitettava vähintään 20 metrin päähän kuusimetsän reunasta, jotta kirjanpainajat eivät iskeytyisi lähistöllä oleviin eläviin kuusiin. Ellei pyyntipuita ole käsitelty kasvinsuojeluaineella, ne tulee kuoria joka puolelta juhannukseen mennessä.

Kirjanpainajatuhoriskin ollessa kohonnut (myrskytuhojen sekä lämpimien ja kuivien kesien jälkeen) metsänomistajien kannattaa alkukesän aikana tarkistaa omat kuusimetsänsä tuhojen varalta. Alttiimpia tuhoille ovat vanhat kuusikot, erityisesti lämpimät metsänreunat ja kuivien kasvupaikkojen metsiköt. Mikäli hakkuuaukolle on asetettu feromonipyydys tai pyyntipuita, lähistön kuusimetsän reuna on syytä tarkastaa. Uusia kirjanpainajan iskeymiä voi tarkkailla loppukevään ja alkukesän aikana. Kirjanpainajan valtaamat puut on kaadettava ja kuorittava tai kuljetettava pois metsästä. Kirjanpainajan iskeymän voi tunnistaa hienosta ruskeasta purusta rungon tyvellä tai pinnalla pienten reikien ympärillä. Vanhojen kuolleiden kuusien pois korjaamisesta ei ole hyötyä kirjanpainajan torjunnan kannalta, vaan pikemminkin haittaa, koska valtaosa kirjanpainajista on jo poistunut puista ja näissä puissa voi elää kirjanpainajan luontaisia vihollisia ja kilpailijoita.

Kirjanpainajien iskeytymistä on lisäksi mahdollista ehkäistä päätehakkuissa välttämällä etelän- ja lännenvastaisten kuusikkoisten aukonreunojen syntymistä. Myös kirjanpainajan luontaisten vihollisten ja kilpailijoiden suosiminen vähentää tuhoriskiä, minkä vuoksi muiden lajien kuin kirjanpainajan tappamia kuusia ei kannata poistaa. Kuusen viljelyä liian kuivilla kasvupaikoilla tulee välttää, ja lehtipuusekoituksen lisääminen vähentää metsikön tuhoriskiä.