Kuusentyvilaho Heterobasidion parviporum

Yleiskuvaus

Kuvaus

Juurikäävän aiheuttama kuusentyvilaho on pahin kuusia vaivaava sairaus Etelä-Suomessa. Juurikääpä lahottaa puiden juuristoa ja runkoa. Runkolaho voi edetä monen metrin korkeudelle. Sienestä tavataan Suomessa kahta eri tyyppiä, jotka ovat eri lajeja: S-tyyppi eli kuusenjuurikääpä ja P-tyyppi eli männynjuurikääpä. Kuusenjuurikääpä aiheuttaa enimmäkseen kuusentyvilahoa. P-tyyppi aiheuttaa männyllä tyvitervastaudin, jonkin verran kuusentyvilahoa, ja se lahottaa lisäksi monia muita puulajeja. Kuusentyvilaho on hyvin yleinen Etelä-Suomessa, ja sitä tavataan paljon myös Pohjanlahden rannikolla aina Kokkolaan saakka.

Lisääntymisbiologia

Tartunta

Tartunta tapahtuu joko ilmalevintäisten itiöiden avulla tai puiden välisten juuriyhteyksien kautta. Itiöitä on kahta tyyppiä: kantaitiöitä ja kuromaitiöitä. Edelliset kehittyvät itiöemissä, joita kasvaa sairastuneen puun tyvellä ja juuristossa. Kuromaitiöitä kehittyy sienirihmastoissa, jotka kasvavat tuoreilla lahopuupinnoilla, esim. sairastuneiden puiden kannoissa (rihmastot erottaa vain mikroskoopilla). Itiöt lähtevät kasvuun tuoreissa kantopinnoissa tai puiden saamissa kolhuissa, esim. ajovaurioissa. Tartuntaa tapahtuu sulan maan aikana, runsaimmin lämpimän, heikkotuulisen sään vallitessa. Puiden välisten sieni leviää rihmastona aiheuttaen tautipesäkkeitä ja aukkoisuutta.

Kasvu

Elävissä puissa sieni leviää nopeimmin rungon ja juurten sydänpuussa. Kuolleessa puussa rihmasto valtaa koko puuaineksen. Puuaines muuttuu ensin ruskeaksi, lahoamisen edetessä ligniini hajoaa tehokkaammin kuin selluloosa ja puuainekseen voi kehittyä vaaleita, riisiryynimäisiä laikkuja. Laho etenee sydänpuussa vuosikausia, ja puu lahoaa lopulta ontoksi. Lahon etenemisnopeudeksi kuusen rungossa on eräissä tutkimuksissa arvioitu noin 20 cm vuodessa.

Tuhojen esiintyminen

Tuhokohteet

Kuusentyvilahoa tavataan kangasmaiden kuusikoissa. Happamilla kasvupaikoilla (pH < 3), kuten turvemailla, juurikääpää ei juuri esiinny. Sairaus alkaa vaivata kuusia yleensä noin 40 vuoden iässä.

Tuhon eteneminen

Juurikääpätartunta muodostaa puustolle yleensä pysyvän haitan. Sairauden leviämistä nopeuttavat etenkin kesäaikaiset hakkuut, jolloin syntyy runsaasti uusia lisääntymis- ja tartunta-alustoja. Juuriyhteyksien kautta sieni voi levitä vaikkei metsää hakattaisi lainkaan, mutta leviäminen on huomattavasti hitaampaa kuin itiötartuntana. Runkolaho etenee puussa vuodesta toiseen ja pilaa puun arvokkainta tyviosaa.

Vaikutus puuhun

Lahoaminen heikentää rungon kestävyyttä ja juurten sitomiskykyä, myös puun elintoiminnot heikkenevät. Mekaaninen heikentyminen altistaa puut myrskytuhoille, ja kunnon heikkeneminen altistaa puut muille tuhonaiheuttajille.

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

Vahingot metsätaloudessa

Tyvilahoa on kuusikoissa runsaasti Ahvenanmaalla (lähes 30 %), etelärannikolla ja Lounais-Suomessa (10 – 30 %) ja Pohjanlahden rannikolla. Sisämaassa tyvilahoa on vähemmän kuin rannikoilla. Pohjois-Suomessa juurikäävän aiheuttamaa tyvilahoa ei ole. Lahovikaisuuden taloudellinen merkitys riippuu puutavaran – tukkipuun ja kuitupuun – hinnoista ja vallitsevista puutavaran laatukriteereistä.

Tuhoriskin arviointi

Kesäaikaiset hakkuut lisäävät huomattavasti metsikön tuhoriskiä. Tuoreet kantopinnat ja syntyvät korjuuvauriot ovat otollisia tartuntakohtia taudille. Uudistusaloilla tauti siirtyy helposti sairaasta metsiköstä uuteen puusukupolveen. Sieni voi elää pitkään vanhoissa kannoissa jopa 30 vuotta ja levitä niistä uusiin puihin.

Torjuntamenetelmät

Puulajin vaihto on yleensä järkevintä saastunutta kuusikkoa uudistettaessa. Kestävin laji on haapa. Toiseksi kestävin on koivu, jota suositellaan, jos maaperä on sopivaa. Männyn kestävyys on koivua heikompi mutta parempi kuin kuusen. Sekametsikön kasvattamisella uskotaan olevan jonkin verran juurikääpää hillitsevää vaikutusta. Haavan ja koivun taimet ovat alttiita hirvituhoille, ja niiden torjuntaan tulisi varautua uudistettaessa lahokuusikoita.

Hakkuut olisi turvallisinta ajoittaa talviaikaan, jolloin korjuuvauriota syntyy vähemmän ja sieni on lepotilassa. Kesähakkuissa (touko-lokakuu) tuoreisiin kantopintoihin on syytä levittää jotakin juurikäävän kasvua estävää torjunta-ainetta kolmen tunnin kuluessa kaadosta. Tämä voidaan tehdä konekorjuun yhteydessä hakkuukoneen kaatopäähän liitetyn kantokäsittelylaitteen avulla tai metsurihakkuun yhteydessä käsin. Näin voidaan ehkäistä terveen metsikön saastumista ja hidastaa taudin leviämistä sairastuneessa metsikössä.

Torjunta-aineena voidaan käyttää 30 % urealiuosta tai biologista harmaaorvakkavalmistetta (”Rotstop”). Ne voidaan levittää kantopintoihin automaattisesti kaadon yhteydessä tai erillisellä ruiskulla heti kaadon jälkeen. Tutkimuksissa parhaat tulokset on saatu biologisella valmisteella. Harmaaorvakan teho perustuu siihen, että se pystyy nopeasti valtaamaan kannon itselleen, eikä juurikäävälle jää enää elintilaa. KEMERA-lain muutoksen yhteydessä 18.4.2016 juurikäävän torjunta säädettiin metsätuholaissa hakkuuoikeuden haltijan velvollisuudeksi. Juurikäävän torjuntaan ei enää saa KEMERA-tukea. (ks. lisätietoa juurikäävän torjunnasta Luken tutkijoiden ja Metsäkeskuksen oppaasta)

Lisäksi torjuntamenetelmänä voidaan käyttää kantojen poistamista uudistusalalta.

Typpilannoituksella pelätään olevan juurikääpää lisäävä vaikutus, mutta tutkimustulokset asiasta ovat vaihtelevia. Juurilahon vaivaamassa metsikössä syntyy tavallista helpommin tuulenkaatoja. Hyönteiset ja sienet pilaavat nopeasti laholta säästyneet rungon osat, jollei puita korjata ajoissa pois.