Kuvaus

Kuusenjuurikäävän aiheuttama kuusentyvilaho on taloudellisesti ylivoimaisesti merkittävin kuusia vaivaava sairaus Suomessa. Juurikääpä lahottaa puiden juuristoa ja voi edetä jopa yli kymmenen metrin korkeudelle rungossa. Kuusentyvilaho on levinnyt kaikkialle, missä kuusta esiintyy, mutta se on yleisin Etelä-Suomessa. Pohjoisempana sitä tavataan paljon myös Pohjanlahden rannikolla aina Kokkolaan saakka.

Lisääntyminen ja leviäminen

Kuusenjuurikäävällä on kahdenlaisia itiöitä: juurikäävän valtaamiin puihin, vanhoihin kantoihin tai juuriin kehittyvissä itiöemissä syntyviä kantaitiöitä sekä suvuttomia kuromaitiöitä. Juurikääpien tartunta uusille kasvupaikoille tapahtuu ilmalevintäisten kantaitiöiden avulla. Siten erityisesti sulan maan aikaiset hakkuut, mutta myös puihin tulleet tuoreet kolhut tai myrskytuhot ovat sienen leviämisreittejä. Kannon pinnalle laskeutuneista kantaitiöistä kasvaa rihmastoa, joka etenee juuriin ja niiden kautta edelleen juuriyhteyksien kautta vieressä kasvaviin eläviin puihin.

Juurikäävän kuromaitiöitä kehittyy sienirihmastoissa, jotka kasvavat tuoreilla lahopuupinnoilla esimerkiksi sairastuneiden puiden kannoissa. Kuromaitiöiden merkitystä juurikäävän leviämiselle ei tunneta kovin hyvin. Myös hyönteisten merkitys juurikääpien levittäjänä on heikosti tunnettu, mutta niiden mahdollista roolia ei voi sulkea kokonaan pois, koska juurikäävän itiöitä on havaittu elävistä kaarnakuoriaisista.

Itiöt lähtevät kasvuun tuoreissa kantopinnoissa tai puiden saamissa kolhuissa, esim. ajovaurioissa. Tartuntaa tapahtuu sulan maan aikana, runsaimmin lämpimän, heikkotuulisen sään vallitessa. Puiden välillä sieni siirtyy rihmastona aiheuttaen puustoon tautipesäkkeitä ja aukkoisuutta.

Elävissä puissa sieni leviää nopeimmin rungon ja juurten sydänpuussa. Kuolleessa puussa rihmasto valtaa koko puuaineksen. Puuaines muuttuu ensin ruskeaksi. Lahoamisen edetessä ligniini hajoaa tehokkaammin kuin selluloosa ja puuainekseen voi kehittyä vaaleita, riisiryynimäisiä laikkuja. Laho etenee sydänpuussa vuosikausia, ja puu lahoaa lopulta ontoksi. Lahon etenemisnopeudeksi kuusen rungossa on eräissä tutkimuksissa arvioitu noin 20 cm vuodessa.

Tuhot

Kuusentyvilahoa tavataan eniten kangasmaiden kuusikoissa Ahvenanmaalla (lähes 30 %), etelärannikolla ja Lounais-Suomessa (10 – 30 %) sekä Pohjanlahden rannikolla. Sisämaassa tyvilahoa on vähemmän kuin rannikoilla. Pohjois-Suomessa juurikäävän aiheuttamaa tyvilahoa ei ole käytännössä lainkaan, vaikka sientä on tavattu pohjoista Lappia myöten.

Kuusenjuurikääpää on myös turvemailla, mutta ilmeisesti kaikkein happamimmilla kasvupaikoilla (pH < 3) sitä ei ole. Juurikäävän aiheuttama laho on yleisintä yli 40-vuotiaissa puissa.

Juurikääpä leviää uusiin metsiköihin etenkin sulan maan aikaisten hakkuiden yhteydessä. Tartunta tapahtuu yleisimmin kantaitiöiden avulla tuoreiden kantojen pintoihin, joista sienirihmasto leviää juuriyhteyksien kautta pystypuihin. Tauti ei yleensä näy selvästi puiden ulkonäössä, vaikka se saattaakin vaikuttaa puiden runkomuotoon hieman tavallista paksumpana tyvenä ja pahimmin juurikääpäisillä kasvupaikoilla sieni myös tappaa kuusia. Lisäksi nuoret männyt saattavat saada tartunnan kasvaessaan tautipesäkkeissä, jolloin niihin kehittyy tyvitervastauti. Lehtipuihin kuusenjuurikääpä ei tartu.

Kuusentyvilaho alentaa tartunnan saaneiden metsiköiden tuotosta oleellisesti: tartunta havaitaan yleensä vasta hakkuiden yhteydessä, jolloin se on saattanut levitä metsikössä laajoiksi pesäkkeiksi, joissa puiden arvokas tyviosa on lahonnut ja kelpaamaton tukiksi.

Lahon lisäksi juurikääpätartunta heikentää kuusikoiden tuulenkestävyyttä, jolloin myrskyt aiheuttavat enemmän tuhoja kuin terveessä metsässä. Tämä edistää seurannaistuhoja, koska kaarnakuoriaiset lisääntyvät tehokkaasti tuulen kaatamissa puissa.

Kerran metsään päästyään juurikääpätartunta muodostaa pysyvän haitan levitessään juuriyhteyksien kautta puusta ja puusukupolvesta toiseen vaikkei metsää hakattaisi lainkaan. Erityisen alttiita ovat kuusivaltaiset eri-ikäisrakenteiset metsät, joiden uudistumisen kannalta välttämättömät alikasvostaimet ovat erityisen alttiita saamaan tartunnan ja levittämään sitä edelleen.

Kuusen sydänpuun lahoaminen heikentää rungon kestävyyttä ja juurten sitomiskykyä. Lisäksi puun elintoiminnot heikkenevät juuriston toiminnan kärsiessä. Kuusen pinnan elävä mantopuu pystyy kuitenkin yleensä rajoittamaan juurikäävän kasvua tehokkaasti ja siten pitämään puun elintoimintoja yllä.

Torjunta

Tuhoriski on erittäin suuri kasvupaikoilla, joilla on ollut tyvilahoa edellisessä puusukupolvessa. Tämä johtuu siitä, että juurikääpä voi elää pitkään sienen valtaamien kantojen juuristoissa ja levitä niistä uusiin puihin.  Näin juurikääpä siirtyy helposti sairaasta metsiköstä uuteen puusukupolveen, sillä sieni voi elää vanhoissa kannoissa ja niiden juuristoissa jopa vuosikymmeniä ja levitä tänä aikana uusiin puihin.

Tyvilahoista kuusikkoa uudistettaessa puulajin vaihto on suositeltavaa. Kestävimpiä lajeja ovat haapa ja koivu, joita suositellaan aina kun maaperä on sopivaa ja hirvieläinkantojen koko sallii lehtipuiden kasvatuksen. Männyn kestävyys on koivua heikompi mutta parempi kuin kuusen. Sekametsikön kasvattamisella uskotaan olevan jonkin verran juurikääpää hillitsevää vaikutusta – etenkin, jos lehtipuusekoituksen määrä on suuri.

Juurikääpäisen eri-ikäiskuusikon puhdistaminen tuhonaiheuttajasta lehtipuita kasvattamalla on yleensä käytännössä mahdotonta. Siten eri-ikäismetsää ei yleensä kannata perustaa ennestään tyvilahoiselle kasvupaikalle, eikä sellaisen ylläpitämistä jatkaa, mikäli poimintahakkuissa paljastuu juurikääpätartuntoja.

Juurikääpä leviää uusille kasvupaikoille yleensä sulan maan aikaisissa hakkuissa. Tällöin ilmassa on kantaitiöitä, jotka tarttuvat tuoreille kantopinnoille ja metsätöissä syntyviin korjuuvaurioihin. Näistä leviämisreiteistä juurikääpä käyttää tuoreita kantopintoja merkittävästi tehokkaimmin.

Itiötartunnan torjumiseksi kuusikoiden hakkuut olisi turvallisinta ajoittaa talviaikaan, jolloin korjuuvauriota syntyy vähemmän ja sieni on lepotilassa. Sulan maan ajan hakkuissa laki vaatii juurikääpäriskin pienentämistä levittämällä juurikäävän kasvua estävää torjunta-ainetta kolmen tunnin kuluessa kaadosta, mikäli metsikkö uudistetaan juurikäävälle alttiilla puulajilla. Tämä voidaan tehdä konekorjuun yhteydessä hakkuukoneen kaatopäähän liitetyn kantokäsittelylaitteen avulla tai metsurihakkuun yhteydessä käsin. Näin voidaan ehkäistä terveen metsikön saastumista sulan maan aikana.

Juurikäävän torjunta-aineena voidaan käyttää vähintään 30 % urealiuosta tai biologista harmaaorvakkavalmistetta. Ne voidaan levittää kantopintoihin automaattisesti kaadon yhteydessä tai erillisellä ruiskulla heti kaadon jälkeen. Harmaaorvakan teho perustuu siihen, että se pystyy nopeasti valtaamaan kannon itselleen, eikä juurikäävälle jää enää elintilaa. Urea puolestaan käynnistää kannon oman ureaasi-entsyymin toiminnan, minkä seurauksena sen pinta muuttuu emäksiseksi, mikä ehkäisee juurikäävän kasvua. Molemmat torjunta-aineet ehkäisevät huolellisesti käytettynä tehokkaasti juurikäävän itiöillä tapahtuvaa leviämistä. Lisäksi torjuntamenetelmänä voidaan käyttää kantojen poistamista uudistusalalta.

Muuta

Juurikäävät ovat boreaalisten metsien pahimpia tuhonaiheuttajasieniä. Suomessa tavataan kahta lajia, joista kuusenjuurikääpä aiheuttaa kuusen tyvilahoa ja männynjuurikääpä männyllä tyvitervastaudin. Jälkimmäinen aiheuttaa joskus myös kuusentyvilahoa, ja saattaa lisäksi lahottaa monia muita puulajeja ja varpukasvien juuria. Lisäksi eteläisemmässä Euroopassa esiintyy pihdanjuurikääpä ja Pohjois-Amerikassa omat kuusenjuurikääpä- ja männynjuurikääpälajinsa. Niistä jälkimmäinen on levinnyt Italiaan, missä se risteytyy eurooppalaisen juurikäävän kanssa.