Lepänruoste Melampsoridium hiratsukanum

Kuvaus

Lepänruoste ilmenee lepänlehtien alapinnalle keskikesästä alkaen muodostuvina keltaisina pesäkkeinä, jotka kesän mittaan laajenevat ja aiheuttavat lopulta lehtien ennenaikaisen varisemisen. Ruoste on kaksi isäntää vaativan elinkiertonsa takia yleisin lehtikuusten lähellä kasvavissa lepissä. Sitä saattaa kuitenkin esiintyä runsaana kaukanakin lehtikuusikoista. Tällöin tartunnan lähteenä saattavat olla hyvinkin etäällä kasvavat lehtikuuset, joista leviäminen tapahtuu tuulen mukana.

Lisääntyminen ja leviäminen

Edellisvuotisissa lumen alla talvehtineissa lepänlehdissä kehittyy keväällä kantaitiöitä, jotka tartuttavat kasvunsa juuri aloittaneita lehtikuusen neulasia. Niissä kehittyy tartunnan seurauksena helmi-itiöpesäkkeitä, joissa kehittyvät helmi-itiöt tartuttavat edelleen uusia lepänlehtiä. Tartunnan seurauksena lehtien alapinnoille muodostuu kesäitiöpesäkkeitä, jotka laajenevat kesän aikana ja yhdistyvät usein koko lehden alapinnan peittäväksi kesäitiöpesäkematoksi. Loppusyksystä kesäitiöpesäkkeet vaihtuvat talvi-itiöpesäkkeiksi, jolloin niiden väri vivahtaa oranssiin. Talvi-itiöitä sisältävät lepänlehdet karisevat maahan, missä ne talvehtivat.

Tuhot

Harmaaleppä on lepänruosteelle selvästi tervaleppää alttiimpi. Sienen kesäitiöpesäkkeitä on kuitenkin havaittu myös tervalepällä. Harmaalepällä ruoste aiheuttanee koivunruosteen tapaan kasvutappioita ja altistumista pakkasvaurioille, mutta johtaa puiden kuolemiseen vain sellaisissa paikoissa, joissa lehtikuusia ja harmaaleppiä kasvaa aivan vierekkäin mahdollistaen runsaan jokavuotisen tartunnan. Lepänruoste ei aiheuta pieniä neulasvaurioita merkittävämpää haittaa lehtikuusille.

Historiaa

Lepänruosteesta on kirjallisuushavaintoja Suomesta ja muista Pohjoismaista ainakin 1950-luvulta 1980-luvulle. Aikaisemmat lepänruostehavainnot olivat kuvausten perusteella joko lepällä kasvavaa koivunruosteen (M. betulinum) rotua tai koivunruosteen lähilajia, eivätkä siis koivunruosteesta geneettisesti ja morfologisesti selvästi poikkeavaa nykyistä lepänruostetta (M. hiratsukanum), joka ilmaantui Eurooppaan vasta 1990-luvun puolivälin vaiheilla. Koivunruosteelle läheinen lepänruoste esiintyy edelleen Brittein saarilla, mutta Pohjoismaista sitä ei ole havaittu 1980-luvun alun jälkeen. Tästä huolimatta se saattaa esiintyä edelleen harvinaisena. Itä-Aasiasta tunnetaan myös kolmas lepänruostelaji, M. alni, mutta sitä ei ole Euroopassa.

Nykyinen lepänruoste havaittiin Euroopassa ensimmäisenä Virossa, Latviassa ja Liettuassa vuonna 1996. Suomesta ensimmäinen havainto on vuodelta 1997. Lepänruoste-epidemian taustalla lienee siperian- ja euroopanlehtikuusen välisen levinneisyysaluetyhjiön täyttyminen lehtikuusi-istutusten takia. Näin aasialainen lepänruoste on saanut käyttöönsä elinkierrolleen välttämättömän lehtikuusi-isännän ja siten pystynyt leviämään kohti länttä.