Mäntyankeroinen Bursaphelenchus xylophilus

Kuvaus

Mäntyankeroinen on hyvin pieni, aikuisenakin alle 1 mm pitkä, läpikuultava sukkulamato. Ennen aikuistumista sillä on neljä toukkamaista kehitysastetta, jotka elävät pääasiassa mäntyjen pihkatiehyeissä. Lisääntyminen optimioloissa on hyvin vilkasta ja saastunut puu kuolee nopeasti. Mäntyankeroinen leviää kuolevaan puuhun lisääntymään tulleiden tukkijäärien välityksellä. Mäntyankeroinen on kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa mäntylajit ovat kehittyneet melko vastustuskykyisiksi. Kotoinen mäntymme on herkkä mäntyankeroiselle. Mäntyankeroinen on hyvin vaarallinen tuholainen ja aiheuttaa vahinkoa etenkin levittyään alueille, joilla mäntylajit eivät ole ehtineet kehittää vastustuskykyä, kuten Japanissa ja Kiinassa. Euroopassa laji on tavattu Portugalista ja Espanjasta. Suomessa lajia ei ole havaittu luonnossa, mutta saastuneilta alueilta tulleessa puutavarassa ja pakkausmateriaalissa sitä on tavattu.

Lisääntyminen ja leviäminen

Lisääntyminen optimioloissa (25 – 30 °C) on hyvin nopeaa, ja kehitys munasta aikuiseksi kestää vain kolmisen vuorokautta. Ankeroinen vaatii suhteellisen korkeaa lämpötilaa (yli 20°C) voidakseen kehittyä, mutta kykenee säilymään hengissä useita kuukausia -17 °C lämpötilassa.

Vaikka ankeroiset voivat säilyä hengissä kuolleella puulla vuosikausia, tarvitsevat ne siirtäjäeliön eli vektorin kuljettamaan ne uuteen lisääntymispaikkaan – lähistön eläviin mäntyihin. Vektoreina toimivat tukkijäärät, jotka iskeytyvät lisääntymään kuoleviin puihin ja kaivautuvat puuaineeseen, jossa ankeroiset voivat puuhun tunkeutua. Tukkijäärät käyvät nakertelemassa terveiden mäntyjen vuosikasvaimia ja oksia, jolloin ankeroiset pääsevät uuden puun solukoihin. Lisäksi mäntyankeroiset voivat levitä jääränaaraan mukana sen munintapaikkoihin. Mahdollisia vektoreita Suomessa ovat Monochamus-suvun sarvijäärät suutari ja ranskanräätäli.

Tuhot

Mäntyankeroisen tuhoja on esiintynyt vain männyllä, joka on varsin altis tuhoille. Muualla maailmassa ankeroisen on todettu tuhonneen erityisesti muita sylvestris-ryhmän mäntyjä: punamäntyjä (Pinus resinosa), japaninmustamäntyjä (P. thunbergii), japaninpunamäntyjä (P. densiflora) ja P. luchuensis -mäntyjä. Lisäksi se voi elää lukuisilla mänty-, kuusi- ja muilla havupuulajeilla.

Suotuisien olosuhteiden vallitessa mäntyankeroisten määrä kymmentuhatkertaistuu parin viikon aikana. Uusien puiden valtaamiseen se pystyy kuitenkin vain tietyssä elinkiertonsa vaiheessa (ns. kestotoukka). Lisäksi se vaatii levitäkseen siirtäjäeliön, jona toimii jokin Monochamus-suvun jäärä. Ankeroisten lisääntymistä suosii kuiva ja lämmin kesä.

Mäntyankeroiset tukkivat lisääntyessään puun tiehyet. Ne valtaavat saastuttamansa puun kokonaan siirtyessään puun sisällä pihkatiehyeiden kautta niin oksiin, runkoon kuin juuristoonkin. Ankeroisten aiheuttaman, usein nopean, puiden kuolemisen syytä ei aivan tarkkaan vielä tiedetä. Vektorien mukana kulkeutuu usein myös sienitauteja ja bakteereja. Pihkanerityksen heikentyessä puut altistuvat monille muille tuhoeliöille. Lakastuminen saattaakin olla seurausta useiden eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Torjunta

Mäntyankeroinen on luokiteltu hävitettäväksi kasvintuhoojaksi, ja sitä koskevat havainnot on ilmoitettava Eviralle. Mäntyankeroisesiintymät vaativat aina välittömiä toimia. Mäntyankeroinen pystyy lisääntymään ja tappamaan puita nopeasti. Ankeroinen tappaa Japanissa vuosittain miljoonia kuutiometrejä puuta.

Sääolot, ainakin Etelä-Suomessa, mahdollistavat mäntyankeroisen lisääntymisen ja kotoinen mäntymme on todettu alttiiksi ankeroiselle. Vaara mäntyankeroisen leviämiselle Suomeen on melko suuri, koska kaikkia puutavaraeriä ja pakkausmateriaaleja saastuneilta alueilta ei pystytä tarkastamaan. Lisäksi on mahdollista, että Aasiasta peräisin olevan puutavaran mukana kulkeutuvat ankeroiset pääsisivät vakiintumaan lähialueille. Saastunnan tapahduttua leviäminen voi edetä salakavalasti, koska mäntyankeroinen ei todennäköisesti aiheuttaisi meillä heti selkeitä oireita männyissä. Lämpö nopeuttaa ankeroisen lisääntymistä ja kuivuus altistaa puita.

Tehokasta keinoa ankeroisen torjumiseksi ei ole toistaiseksi pystytty kehittämään. Toimivimmaksi on osoittautunut vektorihyönteisten hävittäminen ja saastuneiden puiden polttaminen ennen kuin vektorit poistuvat niistä. Saastunutta puuta ei saa kuljettaa saastuneelta alueelta pois. Suomessa tiukat tuontipuurajoitukset ja puisen pakkausmateriaalin tarkastukset ovat paras keino leviämisen estämiseksi. Tuontipuun saastuneilta alueilta tulee olla kuumakäsiteltyä 56°C 30 minuutin ajan siten, että käsittely ulottuu puun keskustaan asti.

Mäntyankeroinen on Euroopan ja Välimeren Kasvinsuojelujärjestön karanteenilistoilla (European and Mediterranean Plant Protection Organization, EPPO). Lisäksi EU:lla on säännökset sen leviämisen ehkäisemiseksi. Mikäli epäillään mäntyankeroisen levinneen metsään, on syytä ottaa yhteyttä Ruokaviraston kasvinterveysyksikköön, jossa asia pystytään varmistamaan. Suomella on valmiussuunnitelma mäntyankeroisen varalta.

Samankaltaiset tuhot

Salama voi aiheuttaa samanlaisen äkillisen kuoleman ja punaruskean latvuksen, mutta tuho ei leviä lähistön puihin, ja salamaniskun jälki näkyy puussa. Kaarnakuoriaiset voivat joskus aiheuttaa puiden äkillisen kuoleman, ja koska ankeroistuhoissakin ne iskeytyvät nopeasti puuhun, voi olla vaikea erottaa, onko ankeroinen altistanut puut kuoriaisille.

Mäntyankeroisen tunnistaminen on vaikeaa, sillä kuolevassa ja kuolleessa puussa suorastaan kuhisee erilaisia ankeroisia.