Pikkuhavukirva Adelges laricis

Kuvaus

Suomen kaksi yleisintä havukirvalajia ovat iso- ja pikkuhavukirva. Ne ovat kuusella eläessään vihertäviä, siivettömiä tai siivellisiä hyönteisiä ja aiheuttavat kuusenoksiin käpymäisiä äkämiä. Eri lajien äkämät tunnistaa koon ja värin perusteella. Havukirvoilla on eri pituisia elinkiertoja. Pidemmissä elinkierroissa havukirvat käyttävät isäntäkasvina myös lehtikuusta. Lehtikuusen neulasilla kirvat elävät pumpulimaisen vahan peittäminä. Pikkuhavukirvan tekemiä äkämiä tapaa pääasiassa vanhojen kuusien alimpien oksien suhteellisen hoikissa sivuhaaroissa, kun taas isohavukirvan äkämät ovat keskittyneet nuoriin kuusiin. Pikkuhavukirva on vahingollisempi lehtikuusella kuin tavallisella kuusella, koska se elää lehtikuusella kauemmin vioittaen tämän neulasia. Lajia esiintyy koko maassa siellä, missä on lehtikuusia.

Lisääntyminen ja leviäminen

Havukirvoilla on viisi pääsukupolvea, joilla aikuisten kirvojen nimet ovat kantaemo, siivekäs muuttokirva, siirtolaisemo, siivellinen paluukirva sekä aviolliset kirvat. Havukirvoilla on kaksijakoinen elinkierto, joista toinen, pidempi, kulkee lehtikuusen kautta. Pikkuhavukirva viettää vielä enemmän aikaa lehtikuusella kuin isohavukirva, sillä pikkuhavukirvalla on useampia jälkeläissukupolvia lehtikuusella. Lyhyemmässä elinkierrossa havukirvat lisääntyvät suvuttomasti. Tällöin ne pysyttelevät koko ajan kuusella.

Siivettömät, aviolliset, kirvat parittelevat kuusella. Niiden jälkeläisistä syntyy kantaemoja, jotka munivat kuusen versojen tyville varhain keväällä. Kantaemojen imennän seurauksena verson neulasten tyvillä alkaa tapahtua kasvun muutoksia ja äkämä alkaa kehittyä.

Munista kehittyneet toukat kaivautuvat äkämän suomujen väliin alkaen imeä nesteitä versosta. Syksyllä äkämien kammiot avautuvat ja toukista kehittyneet siivelliset kirvat poistuvat. Äkämät ruskettuvat ja kovettuvat.

Lyhyemmässä havukirvojen elinkierrossa siivekkäät kirvat eivät siirry lehtikuuseen, vaan jäävät joko samaan puuhun tai lentävät johonkin läheiseen kuuseen, johon ne seuraavana keväänä laskevat munansa. Näin havukirvat voivat lisääntyä suvuttomasti seuduilla, joilla ei ole lehtikuusia.

Pidemmässä elinkierrossa siivekkäät havukirvat, eli muuttokirvat, siirtyvät lehtikuuselle kesä- ja heinäkuun vaihteessa. Niiden jälkeläisistä kehittyy siirtolaisemoja, joita pikkuhavukirvalle kehittyy useita sukupolvia. Siirtolaisemojen jälkeläisistä kehittyy siivellisiä paluukirvoja, joiden jälkeläisistä jälleen kuusella aviollisia kirvakoiraita ja naaraita. Lehtikuusella havukirvat eivät muodosta äkämiä, vaan kirvat kehittyvät puun oksien ja rungon kuoren sekä erittämiensä valkean vahakerroksen suojissa.

Tuhot

Pikkuhavukirvaa on sekä kuusella että lehtikuusella. Kuusella laji ei aiheuta juuri minkäänlaista vahinkoa, sillä äkämät kehittyvät useimmiten vanhempien kuusten alimpien oksien suhteellisen hentoihin sivuhaaroihin. Lehtikuusella pikkuhavukirva on kuitenkin paljon vahingollisempi kuin isohavukirva, sillä se viihtyy lehtikuusella useamman siirtolaiskirvasukupolven ajan. Varsinkin Pohjois-Suomessa lehtikuuset kärsivät havukirvoista, sillä ne aiheuttavat kasvun menetystä ja puiden kuolemista.

Havukirvat elävät usein lehtikuusessa vuodesta toiseen, jolloin puu saattaa lopulta kuolla.

Pikkuhavukirvojen kantaemot saavat imennällään ja munien laskullaan kuusten oksiin aikaan lyhyen palleromaisia, miltei ananasta muistuttavia valkeahkoja äkämiä. Äkämät sijaitsevat yleensä aivan verson päässä. Lehtikuusen neulaset taipuvat kirvojen tai niiden toukkien imentäkohdasta. Neulasiin syntyy kellanvalkeita täpliä. Puu saattaa menettää huomattavan osan neulasistaan ja sen kasvu hidastuu. Kirvojen eläessä puussa vuodesta toiseen puu lopulta kuolee.

Torjunta

Kuusella pikkuhavukirvan aiheuttamien tuhojen riski ei ole merkittävä. Lehtikuusille havukirvat muodostavat uhan, kun ne pääsevät lisääntymään samoissa puissa vuodesta toiseen. Kirvojen runsautta pystyy arvioimaan siitä, kuinka paljon lehtikuusissa on kesällä pumpulimaisen vahan peittämiä neulasia. Lehtikuusta kasvatettaessa läheisten kuusien runsaus edesauttaa kirvakannan pysymistä korkeana. Tämä on huomioitava etenkin taimitarhoilla.

Kuusella torjunta ei ole tarpeen. Lehtikuusella kirvojen suojana oleva pumpulimainen vaha aiheuttaa sen, että haluttaessa hävittää kirvoja kemiallisesti, torjunta vaatii useita torjunta-ainekäsittelyjä. Aikaisin keväällä, ennen kuin puun silmut ehtivät paisua, talvehtivia kirvoja on myös mahdollista hävittää hedelmäpuiden kevätruiskutuksiin tarkoitetuilla torjunta-aineilla.

Samankaltaiset tuhot

• Isohavukirva
• Lehtikuusikoi
• Isolehtikuusenpistiäinen