Pilkkumäntypistiäinen Diprion pini
Pilkkumäntypistiäinen
Naaras on tukevatekoinen, mustan ja kellertävän kirjava pistiäinen. Tuntosarven tyvinivel on vaalea, mikä erottaa sen lähisukulaisesta täplämäntypistiäisestä.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, 2005)
Pilkkumäntypistiäinen
Pilkkumäntypistiäiskoiraat ovat havupistiäisistä tukevarakenteisimpia, mutta havupistiäiskoiraiden lajilleen määrittäminen on vaikeaa ja vaatii yleensä genitaalien tutkimista.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, 2005)
Pilkkumäntypistiäinen
Naaras munii munat neulasen sisälle jonoihin, jotka se peittää kittimäisellä eritteellä.
Kuva: Antti Pouttu (Kankaanpää, toukokuu 1982)
Pilkkumäntypistiäinen
Pilkkumäntypistiäisen toukat syövät neulasia myöhemmin kesällä kuin ruskomäntypistiäisen toukat ja syövät myös samana kesänä syntyneitä neulasia.
Kuva: Antti Pouttu (Kokemäki, elokuu 2007)
Pilkkumäntypistiäinen
Toukkien pää on usein musta, mutta tyypillisimmillään se on ruskea. Toukkaryhmässä on melkein aina toukkia, joilla on ruskea pää.
Kuva: Antti Pouttu (Kokemäki, syyskuu 2008)
Pilkkumäntypistiäinen
Toukat voivat olla hyvinkin tummia muistuttaen ruskomäntypistiäisen toukkia, mutta tummat yksilöt ovat useimmin tavallisia vasta myöhemmin kesällä, kun ruskomäntypistiäisen toukat ovat jo maassa koteloitumassa.
Kuva: Antti Pouttu (Kokemäki, syyskuu 2008)
Pilkkumäntypistiäinen
Toukka vaihtaa nahkansa vielä ennen kuin menee maahan koteloitumaan. Tämä vaihe ei enää syö neulasia.
Kuva: Antti Pouttu (Kirkkonummi, syyskuu 2006)
Pilkkumäntypistiäinen
Naaraskotelokopat ovat isompia kuin koiraskotelokopt.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, marraskuu 2004)
Pilkkumäntypistiäinen
Kotelosilmän kehittymisestä voi ennustaa milloin koteloituminen ja aikuistuminen tapahtuu.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, 2005)
Pilkkumäntypistiäinen
Koiraskotelo aukaistun kotelokopan sisällä.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, 2005)
Pilkkumäntypistiäinen
Toukat syövät kaiken ikäisiä neulasia ja syömäjälki jää hieman tikkuiseksi, kun kaikki neulaset eivät ole syöty yhtä tarkkaan.
Kuva: Antti Pouttu (Kokemäki, syyskuu 2008)
Pilkkumäntypistiäinen
Havupistiäisten ulosteet ovat vinoneliön muotoisia.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, marraskuu 2004)
Pilkkumäntypistiäinen
Pilkkumäntypistiäisen tuhot ovat vakavampia kuin ruskomäntypistiäisen, koska toukat syövät kaiken ikäset neulaset.
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, lokakuu 2005)
Pilkkumäntypistiäinen
Kuva: Antti Pouttu (Ilomantsi, lokakuu 2005)
Kuvaus
Pilkkumäntypistiäisen toukat syövät männynneulasia. Toisinaan kehittyy joukkoesiintymiä, jolloin männiköitä saatetaan syödä paljaaksi tuhansien hehtaarien alueella. Neulasten syönnistä on seurauksena kasvutappiota, puiden altistumista seuraustuhoille, ja puiden kuivumista. Pilkkumäntypistiäinen on tuholaisena paikallinen ja sukulaistaan ruskomäntypistiäistä harvinaisempi laji. Pilkkumäntypistiäistä tavataan koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Pohjoisin löytö on tehty Sodankylässä.
Lisääntyminen ja leviäminen
Pilkkumäntypistiäiset aikuistuvat kotelokopista useana aaltona toukokuun puolivälistä heinäkuulle. Koiraat lentävät vilkkaammin kuin naaraat. Naaras munii neulasiin, 10-20 munaa/neulanen. Yksi naaras tuottaa 60-160 (noin 100) munaa.
Munavaihe kestää 3-4 viikkoa. Toukkien kuoriutuminen alkaa kesä-heinäkuun vaihteessa. Ne syövät kaikenikäisiä neulasia (ruskomäntypistiäinen jättää yleensä saman vuoden neulaset syömättä). Elo-syyskuussa (lokakuussa) toukat laskeutuvat maahan ja kutovat ympärilleen ruskean vahvaseinäisen kotelokopan, jossa ne talvehtivat. Uudet aikuiset kuoriutuvat touko-heinäkuussa. Kotelovaiheessa tavataan jättäytymistä eli osa kannasta saattaa viettää kotelokopassa useammankin talven ennen kuin aikuistuu. Sukupolvia on Suomessa yksi vuodessa.
Tuhot
Tavallisesti pistiäinen esiintyy vähälukuisena karujen ja valoisien paikkojen nuorissa männyissä. Joukkoesiintymiä tavataan yleensä kuivilla kankailla, niin taimikoissa kuin varttuneissakin metsissä, toisinaan myös suomänniköissä.
Edullisissa olosuhteissa kehittyy pilkkumäntypistiäisen massaesiintymiä, jolloin männiköt syödään neulasettomiksi laajoilla alueilla. Esiintymät päättyvät yleensä muutaman vuoden kuluessa kannan romahdukseen.
Koska tuhot tapahtuvat kesän loppupuoliskolla ja syksyllä, ovat puiden silmut ehtineet jo kehittyä. Seuraavana keväänä puut pystyvät yleensä kasvattamaan uuden neulasvuosikerran. Loppukesällä tapahtuvalla kertasyönnillä ei ole niin suurta vaikutusta puun kasvuun kuin kasvukauden alussa tapahtuvalla neulasten menettämisellä. Voimakas, peräkkäisinä vuosina toistuva syönti heikentää vakavasti puun elinvoimaa, ja osa puista kuivuu.
Massaesiintymisten aikana toukat voivat syödä männyt paljaaksi jopa usean sadan hehtaarin alueelta. Syönnistä seuraa kasvutappiota ja jonkin verran puiden kuolemista. Ankarien esiintymien yhteydessä puita voi kuolla runsaasti, etenkin jos seuraustuholaiset, kuten ytimennävertäjät ja pikikärsäkkäät, käyvät heikentyneiden puiden kimppuun.
Joukkoesiintymiä on sattunut mm. Kankaapäässä (1967-69), Kokkolassa (1970-73), Itä-Uudellamaalla (1980-83) sekä Harjavallassa ja Kauhajoella (1989-92). Tuhoalueiden laajuus on vaihdellut 100-2500 hehtaariin. Vuonna 1991 pilkkumäntypistiäistä torjuttiin 1740 hehtaarilla. Vuosina 1997-1999 eriasteisia pilkkumäntypistiäistuhoja tavattiin n. 300 000 hehtaarilla. Kaikkein lievimmätkin tuhoalueet mukaanluettuna pinta-ala oli 500 000 ha. Tuhoja esiintyi Satakunnassa sekä laajalla vyöhykkeellä, joka ulottui Pohjois-Karjalasta Pohjois-Savon ja Keski-Suomen kautta Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuun Eteläosiin.
Torjunta
Mäntypistiäisille ovat luonteenomaisia voimakkaat kannanvaihtelut. Luonnonvarakeskus seuraa sekä rusko- että pilkkumäntypistiäiskantojen kehitystä. Kotelokopista kuoriutuvien aikuisten määrään perustuva pilkkumäntypistiäisen tuhoriskiennuste annettaan vuosittain keväällä, mikäli tarvetta ilmenee.
Männyt toipuvat yleensä hyvin yhdestä neulasten syöntikerrasta. Jos pistiäiskantojen ennustetaan olevan korkealla vielä seuraavanakin vuonna, niin torjunta-aineruiskutus on tarpeen. Ruskomäntypistiäiseen tehoava biologinen torjuntakeino (monisärmiövirus) ei tehoa pilkkumäntypistiäiseen.
Luontaiseen uudistamiseen tähtäävä siemenpuuhakkuu on järkevintä tehdä vasta joukkoesiintymän päätyttyä, jottei tuho keskity siemenpuihin. Pieniä istutustaimia mäntypistiäiset eivät yleensä vioita, mutta joskus ravinnon loputtua kookkaammista puista, toukat saattavat vaeltaa myös pieniin taimiin. Myös taimikon hoito, harvennus- ja päätehakkuut on tehtävä vasta joukkoesiintymän päätyttyä, jottei tuho kohdistuisi jäljelle jäävään puustoon entistä ankarampana.
Jos syönnin kohteeksi joutunut metsikkö päätetään kokonaan hakata, niin on olemassa riski, että tuholaiset siirtyvät ympäröivään metsään. Yksittäiset kuolleet, vielä tuoreet männyt on syytä korjata ja kuljettaa pois ytimennävertäjäkannan kurissa pitämiseksi.
Samankaltaiset tuhot
Ruskomäntypistiäisen toukat syövät männyn neulasia. Syönti ajoittuu yleensä kesä-heinäkuuhun, ja toukat eivät yleensä syö saman kesän neulasia. Mäntymittarin toukat syövät männyn neulasia. Toukat syövät neulaset risaisiksi, kun varttuneet mäntypistiäisten toukat syövät neulaset yleensä kokonaan jättäen vain lyhyet tyngät.