Punalatikka Aradus cinnamomeus
Punalatikka
Punalatikoita voi löytää mäntyjen hilsekaarnan alta.
Kuva: Antti Pouttu (Kemiö, heinäkuu 2017)
Kuvaus
Punalatikka on litteä likaisenruskea lude, joka elää männyn taimilla kaarnaliuskojen alla. Se imee kärsällään nesteitä rungosta aiheuttaen pintapuun solujen tummumista ja nestevirtausten heikkenemisen, taimen kasvun tyrehtymisen ja myöhemmin latvuksen kuivumisen ylimmistä kasvaimista lähtien. Punalatikka vaivaa männyntaimia puolitoistametrisistä aina taimikon sulkeutumiseen saakka. Punalatikka viihtyy karuilla lajittuneilla mailla aurinkoisissa ja lämpöisissä männyntaimikoissa. Laji aiheuttaa paikallisia kasvutappioita. Punalatikkaa tavataan koko maassa.
Lisääntyminen ja leviäminen
Punalatikat lähtevät keväällä liikkeelle ilmojen lämmettyä. Ne kiipeävät talvehtimispaikoistaan maasta karikkeen seasta tai mäntyjen tyviltä ylemmäs kuoriliuskojen väliin, jossa ne parittelevat ja munivat.
Munista kuoriutuneet punertavat toukat aloittavat saman tien ravintoimentänsä aikuisten latikoiden tapaan. Punalatikalla on vaillinainen mudonvaihdos, jossa jokainen toukka-aste muistuttaa hieman edellistä enemmän aikuista hyönteistä. Punalatikalla ei ole koteloastetta.
Punalatikan sukupolviaika on kaksivuotinen, joten toukka-asteella olevat latikat talvehtivat männyssä kaarnaliuskojen välissä jatkaen imentää seuraavana kesänä. Aikuistuneet latikat kiipeävät jälleen keväällä talvehtimispaikoistaan kaarnaliuskojen alle.
Tuhot
Tyypillisiä punalatikan vaivaamia tuhokohteita ovat Etelä-Suomen karut lajittuneet hiekkakankaat, kuten Salpausselät, Hämeenkangas, Pohjankangas sekä Harjavallan alue. Karujen kankaiden lisäksi punalatikkaa tavataan kallioilla ja soiden männyntaimikoissa. Yleissääntönä on, että punalatikat suosivat karuja, aurinkoisia ja lämpimiä paikkoja. Latikat vaivaavat männyntaimikoita puolitoistametrisestä aina siihen saakka, kunnes taimikon latvus alkaa sulkeutua.
Latikat saavat monivuotisella imennällään aikaan puiden kuivumisen latvasta lähtien. Heikoimmat männyt avonaisilla ja karuilla paikoilla menehtyvät imentään. Latikat vaeltavat taimikon puusta toiseen, kun ne huomaavat puun nestevirtausten ehtyvän. Männikkö alkaa toipua, kun latvusto sulkeutuu.
Latikoiden imennän seurauksena männyn nestevirtaukset alkavat heiketä, neulaset kellastua ja lyhentyä sekä pituuskasvu tyrehtyä. Neulasten kellerrys erottuu selvimmin keväällä ja syksyllä. Imennän jatkuessa useita vuosia männyn latva alkaa kuivua ylhäältä käsin ja runko muuttuu toisinaan muhkuraiseksi. Rungon poikkileikkauksessa on havaittavissa tummia kylestymiä niillä kohdilla, mihin latikoiden imennän yhteydessä tapahtuva syljeneritys on kohdistunut.
Pahimmassa tapauksessa yksittäisiä nuoria mäntyjä kuolee ja taimikon kasvu hidastuu merkittävästi useiksi vuosiksi. Punalatikan metsätaloudellinen merkitys on kuitenkin vähäinen lajin paikallisuuden vuoksi.
Torjunta
Punalatikat suosivat karuja, aurinkoisia ja lämpimiä kasvupaikkoja, joissa on harva pelkkää mäntyä kasvava taimikko. Taimiluvun laskiessa alle 2000 kpl/ha tuhoriski kasvaa. Karuilla kankailla sijaitsevien päästölähteiden, kuten teollisuuslaitosten ja valtateiden on todettu heikentävän mäntyjen vastustuskykyä punalatikoiden imentää vastaan.
Karujen harjualueiden männyntaimikot tulisi kasvattaa tiheinä ja niissä tulisi suosia lehtipuusekoitusta vähintäänkin siihen vaiheeseen, kun taimikon latvus sulkeutuu. Latikkatuhoille alttiita taimikoita on mahdollista lannoittaa taimikoiden kehityksen nopeuttamiseksi. Varsinaista latikoiden imentää lannoitus ei kuitenkaan vähennä.