Ruskomäntypistiäinen Neodiprion sertifer

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Naaras on kellanruskehtava, 7-10,5 mm pitkä. Selkäpuolella keskiruumiissa on tummia laikkuja
Kuva: Antti Pouttu (Puumala, syyskuu 2006)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Koiras on kiiltävän musta, 6-9,5 mm pitkä. Tuntosarvet ovat suuret ja viuhkamaiset, raajat ja takaruumiin vatsapuoli punertavan ruskeat.
Kuva: Antti Pouttu (Kauhajoki, lokakuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Naaras munii neulasiin sahaamiinsa rakoihin.
Kuva: Antti Pouttu (Veteli, lokakuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Havupistiäisten naaraiden sahoissa on lajituntomerkkejä, mutta ruskomäntypistiäisnaaras on muutenkin tunnettavissa.
Kuva: Antti Pouttu

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Munaloinen seuraa joskus naaraan munintapuuhia lähietäisyydeltä.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, syyskuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Munat on helpioten nähtävissä kun neulasia katsoo vastavaloon tummaa taustaa vasten.
Kuva: Antti Pouttu (talvi 2005)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Munat ovat neulasissa talven yli. Munataskut näkyvät kellertävien täplien jonona neulasen reunassa (7-8 kpl/neulanen).
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, syyskuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Closterocerus ruforum -munaloisen valtaamien munien väri mustuu ja ne on mahdollista havaita maastossakin.
Kuva: Antti Pouttu (Ruokolahti, joulukuu 2007)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Closterocerus ruforum -munaloinen aikuistumassa.
Kuva: Antti Pouttu

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Linnut saattavat syödä ruskomäntypistiäisen munia.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, huhtikuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Vastakuoriutuneet toukat syövät neulasten reunasta pintaa.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, toukokuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Kasvaessaan toukat luovat nahkansa 4-5 kertaan ja tyhjät toukkanahat jäävät hetkeksi neulaselle.
Kuva: Antti Pouttu

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Isommat toukat syövät neulaset siististi tuppea myöten, joten syöntijälki on tasainen.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, kesäkuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Pelästyessään toukat heilauttavat päänsä taaksepäin.
Kuva: Antti Pouttu (Savonlinna, kesäkuu 2007)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Versot, joissa on ollut munaryhmiä, ja joiden neulasia ovat syöneet pikkutoukat, erottuvat kihartuneista, ruskettuneista neulasista.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, kesäkuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Tavallisesti ruskomäntypistiäinen syö vanhempia neulasia, mutta joukkoesiintymien aikana ravinto uhkaa loppua ja uusia, vasta kasvussa olevia neulasiakin joutuu toukkien suihin.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, kesäkuu 2008)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Toukka vaihtaa nahkansa vielä ennen kuin menee maahan koteloitumaan. Tämä vaihe ei enää syö neulasia.
Kuva: Antti Pouttu (Ruokolahti, heinäkuu 2007)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Ruskomäntypistiäisen kotelokopat ovat ohuempia ja pienempiä kuin pilkkumäntypistiäisen kotelokopat. Kuvassa olevat pienemmät kopat ovat koiraskoppia ja isommat naaraiden.
Kuva: Antti Pouttu (elokuu 1983)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Toukkien syönnin loppuvaiheessa männikkö voi näyttää hyvinkin lohduttomalta.
Kuva: Antti Pouttu (Ruokolahti, kesäkuu 2007)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Neulasisto tuuheutuu jo samana kesänä, kun uudet neulaset kasvavat täyteen mittaansa.
Kuva: Antti Pouttu (Ruokolahti, heinäkuu 2007)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Syksyllä lievempiä tuhoja ei enää huomaakaan.
Kuva: Antti Pouttu (Kyyjärvi, lokakuu 2009)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Tuhoalueilla ei tulisi tehdä hakkuita, sillä kannoissa ja puutavarassa lisääntyvät ja versoja kaivertavat pystynävertäjät tekevät mäntyjen toipumisesta vieläkin vaikeampaa. Puutavarapinot pitää viedä pois hyvissä ajoin ennen pystynävertäjien aikuistumista.
Kuva: Antti Pouttu (Vimpeli, heinäkuu 2009)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Ruskomäntypistiäisen joukkoesiintymät loppuvat usein virustaudin puhjettua toukkiin.
Kuva: Antti Pouttu (Ruokolahti, heinäkuu 2006)

Kuva: Antti Pouttu

Ruskomäntypistiäinen

Virusta on käytetty myös torjunnassa, jolloin on pyritty siihen, että virustauti puhkeaisi nopeammin toukissa.
Kuva: Antti Pouttu (Uusikaupunki, kesäkuu 2008)

Yleiskuvaus

Kuvaus

Ruskomäntypistiäisen toukat syövät männyn neulasia. Noin 5-6 vuoden välein tavataan paikallisia joukkoesiintymiä, jolloin männiköitä syödään lähes neulasettomiksi. Laajoja joukkoesiintymiä on sattunut 20-30 vuoden välein. Laji on yleinen koko maassa.

Lisääntymisbiologia

Parveilu ja muninta

Ruskomäntypistiäisaikuiset kuoriutuvat kotelokopista elo-syyskuussa (lokakuussa). Pistiäiset lentävät mäntyjen latvoihin, pariutuvat ja munivat neulasiin. Aikuiset elävät vain viikon tai kaksi. Laji talvehtii muna-asteena.

Muna-, toukka- ja kotelovaihe

Neulasen sisään munataskuihin sijoitetut munat talvehtivat. Munataskut näkyvät kellertävinä puolikuun muotoisina läiskinä neulasten reunassa. Toukat kuoriutuvat lämpösumman saavuttaessa 140 d.d., mikä tavallisimmin tapahtuu touko-kesäkuun vaihteessa (Pohjois-Suomessa 3-4 viikkoa myöhemmin). Neulasten syönti alkaa heti, kun toukat kuoriutuvat. Aluksi useampi pikkutoukka yhdessä järsii neulasen syrjiä niin, että jäljelle jää vain keskijänne, joka kellastuu ja kihartuu. Kookkaammat toukat syövät neulaset kokonaan neulastuppeen asti. Heinäkuussa, osin elokuussa täysikasvuiset toukat hakeutuvat maahan ja kutovat ympärilleen kotelokopan. Uudet aikuiset kuoriutuvat elo-syyskuussa (lokakuussa). Osa kannasta saattaa jättäytyä eli jää kotelokoppiin talvehtimaan ja aikuistuu vasta seuraavina vuosina.

Tuhojen esiintyminen

Tuhokohteet

Ruskomäntypistiäinen esiintyy kaikenikäisissä mäntymetsissä.

Tuhon eteneminen

Edullisissa olosuhteissa, esim. kuivien ja lämpimien kesien yhteydessä kehittyy tuholaisen massaesiintymiä, jolloin männiköt tulevat syödyksi lähes neulasettomiksi laajoilla alueilla. Joukkoesiintymiä on ollut noin 5-6 vuoden välein, laajoja suurtuhoja 20-30 vuoden välein. Ne kestävät yleensä muutaman vuoden kunnes kanta romahtaa erilaisten luontaisten tekijöiden, kuten loisten, petojen, virustaudin, jättäytymisen tms. ansiosta.

Vaikutus puuhun

Paljaaksi syötyjen puiden tila näyttää vakavalta, mutta koska kasvavat, samanvuoden neulaset jäävät valtaosin syömättä, metsiköt alkavat jo keskikesällä vihertää. Neulasten menetys merkitsee puustossa kymmenessä vuodessa noin 40 %:n kasvun menetystä. Pahasti syödyissä metsiköissä puista on todettu kuolleen keskimäärin noin 4 %, ja nekin ovat yleensä puuston heikoimpia yksilöitä. Puut saattavat altistua muille tuhoille.

Samankaltaiset tuhot

Pilkkumäntypistiäisen toukat syövät myös männyn neulasia. Syönti ajoittuu yleensä heinä-syyskuuhun, ja toukille kelpaavat myös saman kesän neulaset. Jäljelle jääneet neulasten tyngät eivät ole yhtä tasapituisia kuin ruskomäntypistiäisen jäljiltä. Mäntymittarin toukat syövät männyn neulasia. Mäntymittarin jäljiltä neulaset jäävät risaisiksi, kun mäntypistiäisten toukat syövät neulaset pieniä toukkia lukuunottamatta yleensä kokonaan. Mäntymittarien vaivaamissa puissa on nähtävissä toukkien kehräämiä ohuita rihmoja ja seittejä.

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

Vahingot metsätaloudessa

Vahingot ovat pääasiassa kasvutappiota, jonkin verran voi kuolla heikoimpia puuyksilöitä. Seuraustuhojen uhka on olemassa, joskin vähäisempi kuin pilkkumäntypistiäis- tai mäntymittariesiintymien yhteydessä.

Toistaiseksi laajin esiintymä Suomessa sattui 1960-62. Tuhoalue sijaitsi Vaasa – Jyväskylä – Savonlinna -linja eteläpuolella ja oli laajuudeltaan noin 200 000 hehtaaria. Männyistä kuivui keskimäärin alle 4 % runkoluvusta ja kuivuneista lähes puolet oli hyvin ohuita ja vähäarvoisia puita. Syönnin seurauksena menetettiin n. 20 % seuraavan viisivuotiskauden kasvusta. Viimeisimmän esiintymän aikana 1990-92 tuhoja esiintyi Länsi-Uudellamaalla, Itä-Savossa ja Kainuussa. Vuonna 1991 lentolevitettiin torjunnassa käytettävää mäntypistiäisvirusta 1 760 hehtaarille.

Tuhoriskin arviointi

Ruskomäntypistiäiset eivät yksi tapa puita. Ne heikoimmat yksilöt, jotka kuolevat, menettävät elinvoimansa syönnin jälkeisten ytimennävertäjien ja pikikärsäkkäiden hyökkäysten seurauksena. Ruskomäntypistiäisen syönnin kohteeksi joutuneet metsiköt ovat kuitenkin vähemmän alttiita ytimennävertäjien iskeytymiselle kuin pilkkimäntypistiäis- tai mäntymittarituhojen ollessa kyseessä. Mäntypistiäisille ovat luonteenomaisia voimakkaat kannanvaihtelut. Metsäntutkimuslaitos seuraa sekä rusko- että pilkkumäntypistiäiskantojen kehitystä. Neulasissa talvehtivien munien määrään ja kuntoon perustuva ruskomäntypistiäisen tuhoriskiennuste annettaan vuosittain keväällä.

Torjuntamenetelmät

Torjunta on tarpeen, jos taimikoiden kehitys on uhattuna tai varttuneen metsän kasvutappiot uhkaavat nousta suuriksi. Tehokkain torjuntakeino on nopeuttaa toukkia tappavan virustaudin leviämistä ruiskuttamalla tuhoalueelle mäntypistiäisvirusta. Tämän biologisen torjuntakeinon käyttö on muulle luonnolle ja ihmiselle vaaratonta. Monisärmiöviruksen aiheuttamaa tautia esiintyy joukkotuhojen yhteydessä luonnostaankin. Luontainen taudin puhkeaminen kestää kuitenkin yleensä niin pitkään, että huomattavia vahinkoja ehtii syntyä ennen toukkien kuolemista. Päätös torjuntatoimiin ryhtymisestä riippuu ratkaisevasti vahinkoennusteesta. Monisärviövirusta ruiskutetaan tuhoalueelle veteen sekoitettuna.

Lentoruiskutus on halvin ja tehokkain tapa. Taimikoissa ruiskutuksen voi suorittaa myös maasta käsin. Virus tehoaa ainoastaan toukkiin, ei aikuisiin pistiäisiin. Tartunta tapahtuu ravinnon mukana ja toukkien kuoleminen kestää 2-3 viikkoa. Ruiskutus suoritetaan toukkien juuri kuoriutuessa tai viimeistään niiden ollessa toisella toukka-asteella. Normaalivuosina toukkien kuoriutuminen munista alkaa touko-kesäkuun vaihteessa lämpösumman saavuttaessa 140 d.d., Pohjois-Suomessa muutamaan viikkoa myöhemmin. Usein on vaikeaa huomata tuhoaluetta ennen kuin toukat ovat suuria ja vahinko on jo tapahtunut.

Luontaiseen uudistamiseen tähtäävä siemenpuuhakkuu on järkevintä tehdä vasta joukkoesiintymän päätyttyä, jottei tuho keskity siemenpuihin. Pieniä istutustaimia mäntypistiäiset eivät yleensä vioita. Myös taimikonhoito, harvennushakkuut sekä mahdolliset muulla tavalla toteutettavat päätehakkuut tulee suorittaa vasta joukkoesiintymän jälkeen. Jos syönnin kohteeksi joutunut metsikkö päätetään kokonaan hakata, niin on olemassa riski, että tuholaiset siirtyvät ympäröivään metsään. Yksittäiset kuolleet, vielä tuoreet männyt on syytä korjata ja kuljettaa pois ytimennävertäjäkannan kurissa pitämiseksi.