Sarvijaakko Acanthocinus aedilis
Sarvijaakon naaras
Sarvijaakon naaraan tunnistaa pitkästä munanasettimesta peräpäässä.
Kuva: Antti Pouttu (Tampere, toukokuu 2015)
Sarvijaakon koiras
Koiraalla on vielä naarastakin pidemmät tuntosarvet.
Kuva: Antti Pouttu (Asikkala, toukokuu 1982)
Sarvijaakon toukka
Sarvijaakon toukka on kookas jalaton jääräntoukka, jonka pää näkyy vain osittain etuselän sisältä.
Kuva: Antti Pouttu (Oripää, elokuu 2006)
Aikuisen ulostuloreikä
Aikuinen sarvijaakko tekee kaarnaan ison, tunnusomaisen muotoisen ulostuloreiän.
Kuva: Antti Pouttu (Tesjoki, huhtikuu 2015)
Syömäjälki kaarnan alla
Sarvijaakon toukka jättää jälkeensä ruskeaa melko hienoa purua. Usein samassa puussa on nähtävissä pystynävertäjän emokäytäviä, jonka ympäriltä sarvijaakon toukka on syönyt niin nilan kuin nävertäjän toukat.
Kuva: Antti Pouttu (Kemiö, syyskuu 2016)
Kuvaus
Sarvijaakko on harmaa kookas sarvijäärä, joka elää männyllä. Se elää vain hyvin heikkokuntoisissa tai kuolleissa puissa, eikä sitä voida pitää tuholaisena. Siitä on jopa hyötyä, koska toukat kilpailevat elintilasta vahingollisten pystynävertäjän toukkien kanssa. Lajia esiintyy koko maassa.
Lisääntyminen ja leviäminen
Sarvijaakko aloittaa pariutumisen aikaisin keväällä, joskus jo huhtikuun loppupuolella. Useimmiten pariutuminen ajoittuu kuitenkin touko- ja kesäkuuhun. Naaras laskee munanasettimensa avulla munat männyn paksun kuoren alle.
Munista kuoriutuneita toukkia tapaa pääasiassa keskikesällä. Osa toukista alkaa koteloitua jo heinäkuun loppupuolella tai elokuussa. Suurin osa pysyy kuitenkin toukka-asteella talven yli. Täysikasvuinen toukka joko rakentaa ympärilleen puunsiruista kotelokehdon, jonne se koteloituu, tai kaivaa puuaineeseen lähelle puun pintaa koteloitumisontelon.
Aikuistuneet sarvijaakot lähtevät jälleen liikkeelle toukokuussa. Sarvijaakon elinkierto on Etelä-Suomessa tavallisesti yksivuotinen, pohjoisempana kaksivuotinen.
Tuhot
Sarvijaakko hakeutuu lisääntymään männyn paksun kaarnan alle. Lajia esiintyy kannoissa, pystypuiden tyvissä, kaatuneissa rungoissa, latvuksissa sekä kuorellisessa puutavarassa varsinkin aurinkoisilla ja lämpimillä paikoilla.
Sarvijaakon kohdalla ei voi puhua varsinaisista tuhoista tai niiden leviämisestä, sillä lajin toukat hävittävät ravintosyöntinsä yhteydessä männyn kuoren alta kaarnakuoriaisten jälkeläisiä.
Sarvijaakko elää vain kuolevassa tai kuolleessa puussa, joten sillä ei enää ole vaikutusta puun kuntoon. Toukkien syönti kuoren alla nopeuttaa kuoren irtoamista.
Sarvijaakon toukkien tekemistä käytävistä ja kotelokehdoista aiheutuu pieni vahinko puutavaralle, kun verrataan sitä siihen hyötyyn, minkä sarvijaakon toukat saavat aikaan hävittäessään muiden kaarnakuoriaisten jälkeläisiä. Sarvijaakon toukkakäytävistä leviää tosin pientä sinistymää ympäröivään puuaineeseen.
Torjunta
Sarvijaakko ei aiheuta vahinkoa, vaan on metsätaloudellisessa mielessä hyödyllinen laji, sillä sen toukat kilpailevat elintilasta pystynävertäjän kanssa. Toukat syövät nilassa valikoimatta ravintoaan, joten ne voivat syödä myös pystynävertäjän toukkia ja koteloita. Sarvijaakkoa voidaankin pitää ytimennävertäjien tehokkaimpana tuhoojana.
Tätä lajia ei ole syytä torjua.
Samankaltaiset tuhot
Tukkijäärät, suutari ja ranskanräätäli kaivavat myös käytäviään männyn kuoren alle. Niiden käytäviin jää karkeaa, tikkumaista, vaaleaa purua, mikä erottuu selvästi sarvijaakon purusta. Lisäksi tukkijäärien käytävät uurtuvat selvästi puun pintaan.