Tervasroso Cronartium flaccidum, Peridermium pini

Yleiskuvaus

Kuvaus

Sienet P. pini ja C. flaccidum aiheuttavat männyssä tervasrosoa. Tauti aiheuttaa laajoja, pitkänomaisia, tummia, pihkaisia koroja kaikenikäisten mäntyjen runkoon ja oksiin alentaen etenkin tukkipuun määrää ja laatua. Usein sieni tappaa puun latvan koron yläpuolelta ja toisinaan koko puun, jos koro esiintyy puun tyvellä. Taudille tyypillisiä ovat myös yksittäiset kellastuneet myöhemmin ruskettuvat oksat männyn latvuksessa sienen itiöinnin aikaan kesäkuussa. Tervasroso on eräs yleisimpiä ja pisimpään tunnettuja männyn tauteja Suomessa. Tervasrosoa tavataan koko maassa. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen, Oulun lääniin ja Lapin läänin eteläosiin. Vuosina 1986-1994 suoritetun 8. VMIn perusteella tervasrosoa esiintyy 3,6 %:lla (463 000 ha) mäntyvaltaisia kankaita, mutta paikoin sieni on voinut tartuttaa yli 30 % männyistä. Sienen väli-isäntien kautta leviävän muodon aiheuttamia vakavia tuhoja esiintyy etenkin Pohjois-Suomen länsiosissa rehevillä, tuoreilla mäntykankailla.

Lisääntymisbiologia

Tartunta

Tartunta tapahtuu kantaitiöiden (Cronartium flaccidum) avulla väli-isännistä mäntyyn tai helmi-itiöiden (Peridermium pini) avulla suoraan männystä mäntyyn. Kuoren vioittumaan tai neulaseen tarttunut itiö kasvattaa ilmaraon kautta iturihman kuoren solukkoon. Tartuntakohdasta rihmasto kasvaa kohti runkoa edeten pitkin kuorisolukkoa. Sieni tuottaa itiöemiä usean vuoden ajan tartuntakohdan ympärillä ja voi jatkaa etenemistään puussa useita vuosia. Se voi elää männyssä vuosikymmeniä.

Kasvu

Tervasroson tartuttama rungon/oksan kohta turpoaa, pihkoittuu ja siihen kehittyy lopulta koro. Turpoamakohdassa syntyvät ensin loppukesästä sienen pikkukuromapullot 1-2 vuotta tartunnasta. Turpoamakohtaan kehittyy seuraavana kesänä runsaasti sienen helmi-itiöpesäkkeitä, joista ensimmäiset ilmestyvät yleensä 2-4 vuoden kuluttua tartunnasta alkukesästä. Tartunnan saanut kuorisolukko kuolee tartuntakohdassa ja sieni etenee terveeseen solukkoon, jossa se tuottaa uusia helmi-itiöpesäkkeitä seuraavana kesänä. Sieni voi lopulta edetä rungon ympäri ja tukkia puun vedenkuljetuksen, jolloin tartuntakohdan yläpuolinen latvuksen osa kuolee. Oksissa tuhon eteneminen on yleensä nopeampi kuin rungossa.

Isäntäkasvin vaihto

Sieni talvehtii männyn kuoressa rihmastona. Kesä-elokuussa kehittyvät ja leviävät helmi-itiöt siirtyvät tuulen mukana joko uudelleen mäntyyn (P. pini) tai väli-isäntäkasviin (C. flaccidum). Kasvin lehtien alapinnalla muodostuvat kesäitiöpesäkkeet keskikesällä, joita seuraavat talvi-itiöpesäkkeet loppukesästä. Pesäkkeiden itäessä niihin kehittyvät itiökannat kantaitiöineen loppukesästä, joiden avulla sieni leviää edelleen mäntyyn. Suomessa väli-isäntäkasveina toimivat mm. kuusiot, pionit, käärmeenpistoyrtti ja maitikat. Väli-isäntäkasveista käärmeenpistoyrttiä esiintyy etenkin Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa sekä Ahvenanmaalla. Pionit levittävät tervasrosoa puutarhoissa. Maitikkalajeista metsämaitikka on merkittävin tervasroson levittäjä etenkin rehevillä mäntykankailla Pohjois-Suomessa, kun taas yleinen kangasmaitikka levittää heikosti sientä. Myös kuusiot voivat levittää tervasrosoa paikallisesti. Lisäksi eräitä muita tervasroson väli-isäntäkasveja on tavattu muista kasviheimoista, mutta niiden käytännön merkitys sienen leviämisessä tunnetaan huonosti.

Tuhojen esiintyminen

Tuhokohteet

Tautia esiintyy kaiken ikäisissä männyissä. Tuho on yleisintä kuitenkin varttuneissa ja uudistuskypsissä vanhoissa männyissä. Pohjois-Suomessa tauti on lisääntynyt myös nuorissa männiköissä etenkin rehevillä kasvupaikoilla 1990-2000-luvuilla.

Tuhon eteneminen

Sieni elää puussa useita vuosia. Runkoon kehittyvä koro laajenee vuosi vuodelta, kun taas oksatartunta johtaa nopeasti oksan ja edelleen sienen kuolemiseen. Sairastuneista puista tauti leviää edelleen ympäröiviin puihin, jolloin syntyy tautipesäkkeitä.

Vaikutus puuhun

Puuaines pihkoittuu eli ”tervastuu” tartuntakohdassa ja kuorisolukko kuolee. Useimmiten tervasroso tappaa puun latvan, mutta jos iskeytymiskohta on vihreän latvuksen alapuolella puun tyvellä, voi koko puu kuolla.

Samankaltaiset tuhot

Ytimennävertäjät voivat myös kuivattaa männyn latvan. Tuholainen hävittää kasvaimet latvasta, joka kuivuu ja muuttuu yleensä piikimäiseksi. Punalatikka kuivattaa kuivien kankaiden mäntyjä. Usein puusta kuivuu latva, kuten tervasrosonkin seurauksena. Punalatikat kuivattavat lähinnä taimia ja nuoria mäntyjä. Latvan kuivumisen lisäksi punalatikan vaivaamat puut ovat kitukasvuisia ja värivikaisia. Versosurma aiheuttaa myös koroja runkoon ja oksiin. Niissä hyvänä tuntomerkkinä on puuaineksen kellanvihreä väri. Männynversoruoste aiheuttaa myös tummia koroja mäntyjen nuorimpiin kasvaimiin. Tällöin kasvain usein käyristyy koron kohdalta, mutta oksa kuolee vain harvoin.

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

Vahingot metsätaloudessa

Tervasrosokorot alentavat sekä tukki- että kuitupuiden tilavuutta 2-3 % rungossa ollessaan ja 10-14 % latvakuolemissa. Sahapuiden laatu alenee enemmän. Erään tutkimuksen mukaan tukkitilavuus heikkenee n. 34 % runkovaurioissa ja 22 % latvakuolemissa. Lisäksi tervasroso alentaa mäntyjen sädekasvua. Yksittäisten puiden sairastumisella ei ole suurta merkitystä, mutta toisinaan sairastuneita puita voi olla runsaasti samassa metsikössä. Eräässä tutkimuksessa tukkipuiden arvo aleni 15-18 % tervasrosovaurioissa. Tervasroson tartuttamia mäntyjä on VMI:n laskelmien perusteella n. 2-3 % Pohjois-Suomessa. Tämä on samaa luokkaa kuin vastaava tervasroson yleisyys tukkipuissa Ruotsissa. Vakavan tuhon kohdistuessa taimikkoon saatetaan metsikkö joutua perustamaan uudelleen, josta voi koitua merkittäviä lisäkustannuksia.

Tuhoriskin arviointi

Cronartium flaccidum sienen aiheuttamaa tervasrosoriskiä lisää merkittävästi sienen väli-isäntäkasvien, kuten metsämaitikan esiintyminen metsikössä. Muita tunnettuja väli-isäntiä, kuten käärmeenpistoyrttiä ja pioneja, tavataan lähinnä vain Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla sekä viljeltyinä puutarhoissa, joten niiden merkitys taudin levittäjinä on vähäinen niiden esiintymisalueiden ulkopuolella. Peridermium pini sieni elää vain männyllä ja aiheuttaa tervasrosoa siirtymällä männystä toiseen. Taudinalttius on periytyvää, joten sairaiden puiden käyttö esim. siemenpuina lisää jälkeläisten sairastumisriskiä.

Torjuntamenetelmät

Siemenpuiksi ei saa jättää tervasrosoisia puita, koska alttius taudille on periytyvää. Siementen ja taimien alkuperä tulisi olla tiedossa, ettei uudistamiseen käytetä taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on syytä poistaa taimikonhoidon yhteydessä. Sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen. Sairaat puut tulisi poistaa harvennushakkuun yhteydessä taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Harvennukset tulisi tehdä ajoissa, sillä viivästynyt harvennushakkuu saattaa lisätä tautia metsikössä. Kasvatuslannoitus saattaa lisätä tervasroson esiintymistä. Taimien kasvatuksessa ei tule käyttää tervasrosoisten puiden siementä. Männyn viljelyssä reheville, tuoreille kasvupaikoille tulisi huomioida tervasroson leviämisriski etenkin metsämaitikan esiintyessä runsaana pintakasvillisuudessa.