Tervasroso Cronartium flaccidum, Peridermium pini

Kuvaus

Sienet P. pini ja C. flaccidum aiheuttavat männyssä tervasrosoa. Tauti aiheuttaa laajoja, pitkänomaisia, tummia, pihkaisia koroja kaikenikäisten mäntyjen runkoon ja oksiin vähentäen etenkin tukkipuun määrää ja heikentäen laatua. Usein sieni tappaa puun latvan koron yläpuolelta ja toisinaan koko puun, jos koro on puun tyvellä. Taudille tyypillisiä ovat myös yksittäiset kellastuneet myöhemmin ruskettuvat oksat männyn latvuksessa sienen itiöinnin aikaan kesäkuussa. Tervasroso on eräs yleisimpiä ja pisimpään tunnettuja männyn tauteja Suomessa. Tervasrosoa tavataan koko maassa. Pahimmat tuhoalueet keskittyvät Pohjois-Suomeen, Oulun lääniin ja Lapin läänin eteläosiin. Tervasrosoa esiintyy vajassa neljässä prosentissa mäntyvaltaisia kankaita, mutta paikoin sieni on voinut tartuttaa yli 30 % männyistä. Sienen väli-isäntien kautta leviävän muodon aiheuttamia vakavia tuhoja esiintyy etenkin Pohjois-Suomen länsiosissa tuoreilla mäntykankailla.

Lisääntyminen ja leviäminen

Tartunta tapahtuu kantaitiöiden (Cronartium flaccidum) avulla väli-isännistä mäntyyn tai helmi-itiöiden (Peridermium pini) avulla suoraan männystä toiseen mäntyyn. Kuoren vioittumaan tai neulaseen tarttunut itiö kasvattaa ilmaraon kautta iturihman kuoren solukkoon. Tartuntakohdasta rihmasto kasvaa kohti runkoa edeten pitkin kuorisolukkoa. Sieni tuottaa itiöemiä usean vuoden ajan tartuntakohdan ympärillä ja voi jatkaa etenemistään puussa useita vuosia. Se voi elää männyssä vuosikymmeniä.

Tervasroson tartuttama rungon/oksan kohta turpoaa, pihkoittuu ja siihen kehittyy lopulta koro. Turpoamakohdassa syntyvät ensin loppukesästä sienen pikkukuromapullot 1-2 vuotta tartunnasta. Turpoamakohtaan kehittyy seuraavana kesänä runsaasti sienen helmi-itiöpesäkkeitä, joista ensimmäiset ilmestyvät yleensä alkukesästä 2-4 vuoden kuluttua tartunnasta. Tartunnan saanut kuorisolukko kuolee tartuntakohdassa ja sieni etenee terveeseen solukkoon, jossa se tuottaa uusia helmi-itiöpesäkkeitä seuraavana kesänä. Sieni voi lopulta edetä rungon ympäri ja tukkia puun vedenkuljetuksen, jolloin tartuntakohdan yläpuolinen latvuksen osa kuolee. Oksissa tuhon eteneminen on yleensä nopeampi kuin rungossa.

Sieni talvehtii männyn kuoressa rihmastona. Kesä-elokuussa kehittyvät ja leviävät helmi-itiöt siirtyvät tuulen mukana joko uudelleen mäntyyn (P. pini) tai väli-isäntäkasviin (C. flaccidum). Väli-isännän lehtien alapinnalla muodostuvat kesäitiöpesäkkeet keskikesällä, joita seuraavat talvi-itiöpesäkkeet loppukesästä. Pesäkkeiden itäessä niihin kehittyvät loppukesästä kantaitiöt, joiden avulla sieni leviää edelleen mäntyyn. Suomessa väli-isäntäkasveina toimivat mm. maitikat, kuusiot, pionit ja käärmeenpistoyrtti. Väli-isäntäkasveista käärmeenpistoyrttiä esiintyy etenkin Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa sekä Ahvenanmaalla. Pionit levittävät tervasrosoa puutarhoissa. Maitikkalajeista metsämaitikka on merkittävin tervasroson levittäjä etenkin tuoreilla mäntykankailla Pohjois-Suomessa, kun taas yleinen kangasmaitikka levittää sientä heikosti. Myös kuusiot voivat levittää tervasrosoa paikallisesti. Lisäksi eräitä muita tervasroson väli-isäntäkasveja on muissa kasviheimoissa, mutta niiden käytännön merkitys sienen leviämisessä tunnetaan huonosti.

Tuhot

Tautia on kaiken ikäisissä männyissä. Tuho on kuitenkin yleisintä varttuneissa ja uudistuskypsissä vanhoissa männyissä. Pohjois-Suomessa tauti on viime vuosikymmeninä runsastunut myös nuorissa männiköissä etenkin tuoreilla kasvupaikoilla.

Sieni elää puussa useita vuosia. Runkoon kehittyvä koro laajenee vuosi vuodelta, kun taas oksatartunta johtaa nopeasti oksan ja edelleen sienen kuolemiseen. Sairastuneista puista tauti leviää edelleen ympäröiviin puihin, jolloin syntyy tautipesäkkeitä.

Puuaines pihkoittuu eli “tervastuu” tartuntakohdassa ja kuorisolukko kuolee. Useimmiten tervasroso tappaa puun latvan, mutta jos tartuntakohta on vihreän latvuksen alapuolella, voi koko puu kuolla.

Tervasrosokorot alentavat sekä tukki- että kuitupuiden tilavuutta 2-3 % rungossa ollessaan ja 10-14 % latvakuolemissa. Sahapuiden laatu heikkenee enemmän. Erään tutkimuksen mukaan tukkitilavuus vähenee n. 34 % runkovaurioissa ja 22 % latvakuolemissa. Lisäksi tervasroso vähentää mäntyjen sädekasvua. Yksittäisten puiden sairastumisella ei ole suurta merkitystä, mutta toisinaan sairastuneita puita voi olla runsaasti samassa metsikössä. Eräässä tutkimuksessa tukkipuiden arvo aleni 15-18 % tervasrosovaurioissa. Tervasroson tartuttamia on VMI:n laskelmien perusteella n. 2-3 % Pohjois-Suomen männyistä. Tämä on samaa luokkaa kuin vastaava tervasroson yleisyys tukkipuissa Ruotsissa. Vakavan tuhon kohdistuessa taimikkoon saatetaan metsikkö joutua perustamaan uudelleen, mistä voi koitua merkittäviä lisäkustannuksia.

Torjunta

Cronartium flaccidum -sienen aiheuttamaa tervasrosoriskiä lisää merkittävästi sienen väli-isäntäkasvien, kuten metsämaitikan, esiintyminen metsikössä. Muita tunnettuja väli-isäntiä, kuten käärmeenpistoyrttiä, tavataan lähinnä vain Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla sekä pioneja viljeltyinä puutarhoissa, joten niiden merkitys taudin levittäjinä on vähäinen esiintymisalueiden ulkopuolella. Peridermium pini -sieni elää vain männyllä ja aiheuttaa tervasrosoa siirtymällä männystä toiseen.

Siemenpuiksi ei saa jättää tervasrosoisia puita, koska alttius taudille on periytyvää. Siementen ja taimien alkuperän tulisi olla tiedossa, ettei uudistamiseen käytetä taudille altista materiaalia. Tartunnan saaneet taimet on syytä poistaa taimikonhoidon yhteydessä, mikäli ne ovat vielä eläviä, koska sairastuneet puut voivat levittää tautia edelleen. Sen sijaan kuolleet puut eivät levitä tautia. Harvennukset tulisi tehdä ajoissa, sillä viivästynyt harvennushakkuu saattaa lisätä tautia metsikössä. Kasvatuslannoitus saattaa lisätä tervasroson esiintymistä. Männyn viljelyssä tuoreita kasvupaikkoja tulisi välttää tervasroson leviämisriskin takia etenkin metsämaitikan ollessa runsas aluskasvillisuudessa.

Samankaltaiset tuhot

Myös ytimennävertäjät voivat kuivattaa männyn latvan. Tuholainen hävittää kasvaimet latvasta, joka kuivuu ja muuttuu yleensä piikkimäiseksi. Punalatikka kuivattaa kuivien kankaiden mäntyjä. Usein puusta kuivuu latva, kuten tervasrosonkin seurauksena. Punalatikat kuivattavat lähinnä taimia ja nuoria mäntyjä. Latvan kuivumisen lisäksi punalatikan vaivaamat puut ovat kitukasvuisia ja värivikaisia. Versosurma aiheuttaa koroja runkoon ja oksiin. Niissä hyvänä tuntomerkkinä on puuaineksen kellanvihreä väri. Männynversoruoste aiheuttaa tummia koroja mäntyjen nuorimpiin kasvaimiin. Tällöin kasvain usein käyristyy koron kohdalta, mutta oksa kuolee vain harvoin. Kaikki pystyyn kuolleet puut eivät ole tervasroson tappamia. Etenkin Etelä-Suomessa jopa sitä yleisemmin syynä on männynjuurikäävän aiheuttama tyvitervastauti, joka lahottaa puiden juuristoja. Tervasrososta sen erottaa helposti siitä, ettei puun kyljessä ole mustaa koroa. Lisäksi tyvitervastautiset puut sijaitsevat usein ryhminä.