Versosurma Gremmeniella abietina

Yleiskuvaus

Kuvaus

Surmakkasienen aiheuttama versosurma on pääasiassa männyn tauti, mutta sitä tavataan myös kuusella sekä useilla muilla havupuulajeilla. Sienestä tunnetaan Suomessa kaksi geneettisesti ja ekologisesti erilaista muotoa: A- ja B-tyyppi. Männyllä tauti tappaa normaalioloissa kasvaimia ja oksia latvuksen alaosassa, mutta se voi muutamassa vuodessa levitä koko latvukseen. Tämä saattaa johtaa suurenkin puun kuolemaan ja alle metriset taimet tuhoutuvat yleensä vuoden kuluessa tartunnasta. Kuusella versosurma esiintyy lievempänä, tappaen jonkin verran latvakasvaimia ja taimia. Tautia tavataan vanhan männikön alla kasvavissa kuusissa tai pahoin sairastuneen männikön läheisyydessä sekä taimitarhoilla. Sienen tarttumiskyky vaihtelee olosuhteiden mukaan. Kylminä ja sateisina kesinä olosuhteet ovat sienen itiölevinnälle ja kasvulle edulliset ja männylle epäedulliset: tällöin tauti voi puhjeta laajaksi epidemiaksi. Lauhat talvet edesauttavat sienen kasvua versossa. Taimitarhalla kylmä talvivarastolämpötila voi vaikuttaa tuhon lisääntymiseen mm. taimien hitaan kasvuun lähdön vuoksi. Versosurmaa tavataan yleisenä koko maassa. Normaalioloissa tauti on yleisin kylmissä ja kosteissa paikoissa, kuten hallanaroissa painanteissa ja puronotkelmissa. Epidemiavuosina tautia esiintyy kaikenlaisilla kasvupaikoilla. Surmakan A-tyyppiä tavataan kautta maan. B-tyyppi esiintyy pääasiassa Pohjois-Suomessa.

Lisääntymisbiologia

Tartunta

Versosurma leviää itiöiden avulla. Sieni kasvattaa ensimmäisiä itiöemiä – kuromaitiöpesäkkeitä – noin vuoden kuluttua tartunnasta. Ne ovat pallomaisia, mustia (alle 0.5 mm). Yleensä ne kehittyvät verson kuorelle, toisinaan neulasiin. Kuromaitiöpesäkkeet tuottavat uusia, suvuttomia itiöitä, jotka leviävät sadepisaroiden välityksellä naapuripuihin. Kahden vuoden kuluttua tartunnasta kehittyy suvullisia itiöemiä – kotelomaljoja – jotka ovat mustia tai ruskeita ja kostealla säällä auettuaan maljamaisia (0.5-1 mm) ja vapauttavat koteloitiöitä. Itiölevintää tapahtuu kasvukauden aikana ja kuromaitiöt leviävät usein runsaimmin keskikesällä. Itiöt itävät ja sieni lähtee kasvuun etenkin kuolleissa tai huonokuntoisissa solukoissa esim. hallan ja varjostuksen altistamissa versoissa. Tavallisia tartuntakohtia ovat silmusuomut, neulasparin tukisuomut ja joskus kuoren haavaumat. Tartuntaa edistävät korkea ilmankosteus. Voimakkainta tartunta on sairaiden puiden läheisyydessä.

Tuhojen synty ja sienen leviäminen

Jos puu ei pysty torjumaan sientä, kasvaa rihmasto elävään kuorisolukkoon tartuntakesää seuraavan lepokauden aikana. Seurauksena on solukon kuoleminen. Seuraavana keväänä näkyy ensimmäisiä oireita: neulasten harmaantumista ja ruskettumista tyveltä alkaen, neulaset voivat kääntyä alaviistoon, ja sairastuneet silmut eivät lähde kasvuun. Näiden seurauksena sairastuneiden oksien kärjet erottuvat kellertävinä, myöhemmin punaruskeina (vihreää versoa vastaan). Oireet ovat samat männyllä ja kuusella. Taimitarhoilla neulasten kariseminen on nopeampaa kuusella kuin männyllä.

Tuhojen esiintyminen

Tuhokohteet

Surmakka tappaa männyn, kuusen, lehtikuusen, kontortamännyn ja sembramännyn kasvaimia. Versosurma on pääasiassa männyn tauti. Normaalioloissa versosurman A-tyyppi on yleisin kylmissä ja kosteissa paikoissa, kuten hallanaroissa painanteissa ja puronotkelmissa. Pahoina epidemiavuosina tautia esiintyy kaikenlaisilla kasvupaikoilla. Surmakan B-tyyppi on yleisin Pohjois-Suomen runsaslumisten alueiden männyntaimikoissa. Kuusella sitä tavataan vanhan männikön alla kasvavissa puissa tai pahoin sairastuneen männikön läheisyydessä. Kuuselta on luonnossa tavattu sekä surmakan A- että B-tyyppiä.

Tuhon eteneminen

Sienelle edullisilla kylmillä ja kosteilla kasvupaikoilla tautia voi esiintyä vuodesta toiseen. Epidemiat lähtevät liikkeelle kylminä ja sateisina kasvukausina, joiden esiintyminen useina vuosina peräkkäin saattaa johtaa erittäin merkittävään tuhoon. Näin kävi viimeksi Ruotsissa vuosituhannen vaihteessa ja Suomessa 1980-luvulla. Taudin eteneminen hidastuu tai loppuu kuivien ja lämpimien kasvukausien aikana.

Vaikutus puuhun

Vanhemmassa mäntypuustossa versosurman A-tyyppi tappaa tavallisesti alaoksistoa. Aina riukuasteelle asti tauti voi tarttua koko latvukseen. Latvuksen supistumisesta on seurauksena kasvutappiota tai pahimmillaan puun kuolema. Toistuvat lievät tartunnat aiheuttavat koroja runkoon ja oksiin sekä latvanvaihtoja. B-tyyppi kehittyy lähinnä lumen alle jäävässä oksistossa.
Kuusella tauti esiintyy lievänä. Yleensä se tappaa vain latvakasvaimia, taimia kuitenkin myös kokonaan. Kuusi kasvattaa leposilmuista uusia kasvaimia kuolleiden tilalle. Tauti voi toistua kuusella muutaman vuoden välein. Rungosta kehittyy mutkainen, jos latvanvaihdot toistuvat.

Samankaltaiset tuhot

Männynversoruoste aiheuttaa männyllä kasvainten kuolemista. Tautia esiintyy taimikoissa, joiden läheisyydessä kasvaa haapaa. Yhtenä tuntomerkkinä on kasvainten taittuminen jyrkälle mutkalle, mutta kasvaimen tyvi on usein elossa. Pelkästään latvuksen yläosien kasvainten kuoleminen voi johtua myös kasvuhäiriöistä. Kuusentuomiruoste aiheuttaa kuusella samankaltaista latvakasvainten kuolemista kuin versosurmakin. Taimilla sekä harmaahome että talvihome aiheuttavat myös latvakuolemia. Eri taudinaiheuttajien tunnistaminen on helpointa oireiden alkuvaiheessa.

Torjunnan tarve ja mahdollisuudet

Vahingot metsätaloudessa

Epidemiavuosina versosurma voi aiheuttaa suuria kasvutappioita, metsiköiden vajaatuottoisuutta ja pahimmillaan kokonaisten metsiköiden tuhoutumista. Pohjois-Suomessa tauti on suuresti vaikeuttanut männynviljelyä. Taimitarhoilla versosurma on eräs yleisimpiä männyntaimien kasvatusta vakavasti haittaavia tauteja; mm. taimien tiheä kasvatus ja liika kastelu luovat taudille suotuisat olosuhteet. Taudin torjunnassa joudutaan taimitarhoilla käyttämään kemiallisia torjunta-aineita. Varttuneemmissa metsiköissä versosurman aikaansaama latvuksen supistuminen kolmasosaan alkuperäisestä on todettu aiheuttavan 42 %:n kasvutappiot seuraavalla viisivuotiskaudella.

Tuhoriskin arviointi

Tautiriski on suurin kylmillä ja kosteilla, hallanaroilla kasvupaikoilla, kuten ylänköalueiden painanteissa, supissa tai puronotkoissa. Eteläistä alkuperää olevan männyn siirtäminen pohjoiseen kasvattaa tuhoriskiä, koska eteläiset alkuperät eivät aina saavuta riittävää taudinkestävyyttä pohjoisen ankarammissa olosuhteissa. Siirtomatka etelästä pohjoiseen saa olla korkeintaan 100 km. Pohjoisen alkuperän käyttö etelämpänä pienentää jonkin verran tautiriskiä. Nuorissa sulkeutuvissa männiköissä tautiriski kasvaa suhteessa metsikön tiheyteen. Kuuset voivat kärsiä taudista kasvaessaan versosurmaisen männikön alikasvoksena tai sairastuneen metsikön läheisyydessä.

Torjuntamenetelmät

Taimimateriaalin alkuperä vaikuttaa männyn kestävyyteen. Männyn uudistamisessa käytettävää siementä tai taimia ei saisi siirtää etelästä pohjoiseen yli 100 km. Alavilta mailta olevaa alkuperää ei tulisi siirtää korkeille maille. Kylmät ja kosteat kasvupaikat soveltuvat huonosti männylle, koska tautiriski on suuri. Jos maa on riittävän viljavaa, tulisi käyttää sellaisia puulajeja, jotka eivät ole surmakalle alttiita. Versosurmaiset puut on syytä poistaa taimikonhoidon tai harvennusten yhteydessä. Tauti leviää helposti tiheissä nuorissa männiköissä. Metsikön tuuletusta ja taudinvastustuskykyä voidaan parantaa harventamalla. Taimitarhoilla voidaan käyttää torjunta-aineita: torjunta erityisen tärkeä taimien kasvuvaiheessa, mikäli olosuhteet itiölevinnälle samanaikaisesti hyvät. Taimitarhan lähiympäristöstä tulisi myös poistaa sairastuneet puut, joista tauti voi levitä taimipenkkeihin.