Versosurma Gremmeniella abietina

Metsätuhot männiköissä

Surmakkasienen aiheuttama versosurma on epidemiavuosina huomiota herättävä ja suurta taloudellista vahinkoa aiheuttava männyn tauti, jota tavataan myös useilla muilla havupuulajeilla, kuten kuusella, lehtikuusella, douglaskuusella, pihdoilla, kontortamännyllä ja sembramännyllä. Sienestä tunnetaan Suomessa kaksi geneettisesti ja ekologisesti erilaista muotoa: A- ja B-tyyppi. Niistä B-tyyppi vaatii talvisin lumipeitteen ja esiintyy siksi vain taimilla ja suurempien puiden alaoksilla lumirajan alapuolella. Sen sijaan A-tyyppi ei ole riippuvainen lumipeitteestä ja voi siten tartuttaa suurtenkin puiden latvustot.

Taloudellisesti merkittävimmät mäntymetsien versosurmatuhot ovat A-tyypin aiheuttamia. Niitä syntyy suotuisien sääolosuhteiden seurauksena vain harvakseltaan: Suomessa tällainen suurepidemia syntyi viimeksi 1980-luvulla ja Ruotsissa vuosina 1999 ja 2001. Suurepidemian aikana etenkin taimikoiden nuoret vuosikasvaimet kuolevat alkukesästä laajoilla alueilla muuttaen koko maiseman yleisvärityksen ruskeaksi. Myös varttuneemmat metsiköt kärsivät sienestä ja tauti voi tarttua aina riukuasteelle asti koko latvukseen, mikä voi johtaa suurenkin puun kuolemaan. Tämä voi aiheuttaa suuria kasvutappioita, metsiköiden vajaatuottoisuutta ja pahimmillaan kokonaisten metsiköiden tuhoutumista. Pohjois-Suomessa tauti on vaikeuttanut merkittävästi männyn viljelyä. Varttuneissa metsiköissä versosurman aikaansaaman latvuksen supistumisen kolmasosaan alkuperäisestä on todettu aiheuttavan 42 %:n kasvutappiot seuraavalla viisivuotiskaudella. Kontortamänty on hyvin altis versosurmalle ja etenkin taimikot voivat tuhoutua täydellisesti taudista pohjoisilla alueilla.

Suurtuhoja syntyy kylmien ja sateisten kesien seurauksena kun olosuhteet ovat sienen itiölevinnälle ja kasvulle edulliset ja männylle epäedulliset. Niiden riski on suurin kylmillä ja kosteilla, hallanaroilla kasvupaikoilla, kuten ylänköalueiden painanteissa, supissa tai puronotkoissa. Myös lauhat talvet vaikuttavat epidemian syntyyn, koska ne edistävät sienen kasvua versossa. Taudin eteneminen hidastuu tai loppuu kuivien ja lämpimien kasvukausien aikana, joiden jälkeen suurin osa männyistä toipuu nopeasti, joskin pahimmin kärsineet puut jäävät pysyvästi heikkokasvuisiksi.

Suurepidemioita lukuun ottamatta versosurma ei ole kovin merkittävä tuhonaiheuttaja, vaikka sitä tavataan yleisesti suurempien puiden alaoksistossa ja varjoon joutuneiden taimien oksistossa lähinnä kylmissä ja kosteissa paikoissa, kuten hallanaroissa painanteissa, puronotkelmissa ja soiden reunoilla. Niissä se kuitenkin vaikeuttaa uudistamista männylle. Lisäksi usein toistuvat lievät tartunnat saattavat aiheuttaa koroja runkoon ja oksiin sekä latvanvaihtoja ja alaoksien karsiutumista.

B-tyypin oireet ovat samanlaisia kuin A-tyypillä, mutta niitä kehittyy vain lumen alle jäävässä oksistossa. Tämän seurauksena surmakan B-tyyppi on yleisin Pohjois-Suomen runsaslumisten alueiden mäntytaimikoissa.

Versosurma kuusella

Molemmat surmakan tyypit voivat esiintyä myös kuusella aiheuttaen luonnossa kuitenkin vain latvakasvainten kuolemia, mutta joskus myös kokonaisten taimien kuolemia. Kuusi kuitenkin kasvattaa leposilmuista uusia kasvaimia kuolleiden tilalle, joten tartunnalla ei ole yleensä vakavia seurauksia. Tauti voi toistua kuusella muutaman vuoden välein, jolloin rungosta kehittyy mutkainen, mikäli latvanvaihdot toistuvat. Tautia tavataan käytännössä vain vanhan männikön alla kasvavissa kuusissa tai pahoin sairastuneen männikön läheisyydessä sekä taimitarhoilla.

Versosurma taimitarhoilla

Taimitarhoilla versosurma on eräs yleisimpiä männyntaimien kasvatusta vakavasti haittaavista taudeista; mm. taimien tiheä kasvatus ja päältä tapahtuva kastelu luovat taudille suotuisat olosuhteet. Lisäksi kylmä talvivarastolämpötila voi vaikuttaa tuhon lisääntymiseen mm. taimien hitaan kasvuun lähdön vuoksi.

Lisääntyminen ja leviäminen

Versosurma leviää itiöiden avulla. Sieni tuottaa ensimmäisiä itiöemiä – kuromaitiöpesäkkeitä – noin vuoden kuluttua tartunnasta. Ne ovat pallomaisia, mustia ja kooltaan alle 0,5 mm kokoisia. Yleensä ne kehittyvät verson kuorelle, toisinaan neulasiin. A-tyypin surmakan kuromaitiöt ovat 1-4 -soluisia, kun taas B-tyypin surmakalla ne ovat 4-8 –soluisia. Kuromaitiöpesäkkeet tuottavat uusia, suvuttomia itiöitä, jotka leviävät sadepisaroiden välityksellä naapuripuihin. Kahden vuoden kuluttua tartunnasta kehittyy kesä-heinäkuussa suvullisia itiöemiä – kotelomaljoja – jotka ovat mustia tai ruskeita ja kostealla säällä auettuaan maljamaisia (0,5-1 mm) ja vapauttavat 4-soluisia koteloitiöitä. B-tyypin surmakka tuottaa kotelomaljoja yleisemmin kuin A-tyypin surmakka, jolla ne ovat harvinaisia.

Itiölevintä tapahtuu kasvukauden aikana. Kuromaitiöt leviävät usein runsaimmin keskikesällä, kun taas koteloitiöt leviävät heinä-elokuussa. Itiöt itävät ja sieni lähtee kasvuun etenkin kuolleissa tai huonokuntoisissa solukoissa, esimerkiksi hallan ja varjostuksen altistamissa versoissa. Tavallisia tartuntakohtia ovat silmusuomut, neulasparin tukisuomut ja joskus kuoren haavaumat. Tartuntaa edistää korkea ilmankosteus. Voimakkainta tartunta on sairaiden puiden läheisyydessä.

Tuhot

Jos puu ei pysty torjumaan sientä, kasvaa rihmasto elävään kuorisolukkoon tartuntakesää seuraavan lepokauden aikana. Seurauksena on solukon kuoleminen. Seuraavana keväänä näkyy ensimmäisiä oireita: neulasten harmaantumista ja ruskettumista tyveltä alkaen, neulaset voivat kääntyä alaviistoon, eivätkä sairastuneet silmut lähde kasvuun. Myös sairaiden neulasten pitolujuus alenee, jolloin ne irtoavat helposti kasvaimista. Näiden seurauksena sairastuneiden oksien kärjet erottuvat kellertävinä, myöhemmin punaruskeina (vihreää versoa vastaan). Oireet ovat samat männyllä ja kuusella. Taimitarhoilla neulasten kariseminen on nopeampaa kuusella kuin männyllä.

Torjunta

Taimimateriaalin alkuperä vaikuttaa merkittävästi männyn kestävyyteen, joten uudistamisessa käytettävää siementä tai taimia ei saisi siirtää etelästä pohjoiseen yli 100 km matkaa eikä alavilta mailta peräisin olevaa alkuperää tulisi käyttää korkeilla mailla. Tautiriski on suuri myös kylmillä ja kosteilla kasvupaikoilla. Jos maa on riittävän viljavaa, tulisi käyttää sellaisia puulajeja, jotka eivät ole surmakalle alttiita. Tauti leviää helposti tiheissä nuorissa männiköissä, joissa puiden tuuletusta ja taudinvastustuskykyä voidaan parantaa harventamalla. Sen yhteydessä myös versosurmaiset puut on syytä poistaa. Sieni voi tuottaa itämiskykyisiä kuromaitiöitä hakkuutähteessä vielä kaksi vuotta hakkuusta, mikä tulisi ottaa huomioon tuhometsikköä uudistettaessa.

Taimitarhoilla versosurman torjuntaan käytetään fungisideja ja torjuntaa on tehtävä läpi kasvukauden. Taimitarhan lähiympäristöstä tulisi myös poistaa sairastuneet puut, joista tauti voi levitä taimikasvustoihin.

Samankaltaiset tuhot

Männynversoruoste aiheuttaa männyllä vuosikasvainten kuolemista. Tautia on taimikoissa, joiden läheisyydessä kasvaa haapaa. Yhtenä tuntomerkkinä on vuosikasvainten taittuminen jyrkälle mutkalle, mutta kasvaimen tyvi on usein elossa. Pelkästään latvuksen yläosien kasvainten kuoleminen voi johtua myös kasvuhäiriöistä. Kuusentuomiruoste aiheuttaa kuusella samankaltaista latvakasvainten kuolemista kuin versosurmakin. Harmaakariste voi myös harmaannuttaa nuorimman kasvaimen neulaset silmun alapuolelta loppukesästä. Neulasten pitolujuus ei kuitenkaan alene, eikä silmu kuole taudin johdosta, kuten versosurman aiheuttamassa tuhossa. Taimilla sekä harmaahome että talvihome aiheuttavat myös latvakuolemia ja hyönteisistä pihkakääriäinen tappaa oksien kärkiä, mutta se on helppo erottaa versosurmasta oksan kuolinkohtaan muodostuneen pihkaäkämän perusteella. Eri taudinaiheuttajien tunnistaminen on helpointa oireiden alkuvaiheessa.

Muuta

Pahojen versosurmavuosien todennäköisyyden on arveltu vähenevän, mikäli ilmasto lämpiää ennakoidusti ja kesän kuivuusjaksot pitenevät. Myös Pohjois-Amerikassa on oma surmakkalajinsa, joka muistuttaa elintavoiltaan suomalaista B-tyypin surmakkaa. Sinne on kuitenkin levinnyt myös eurooppalainen A-tyypin surmakka, joka on siellä aiheuttanut merkittäviä tuhoja. Ne on kuitenkin saatu rajatuksi, koska siellä vieraslajinen sieni ei lisäänny suvullisesti.